Wicked Child

Blogi siirtyy

2005-12-16T14:00:00.000+02:00

Wicked se taas otti ja muutti. Ei jaksanut enää Bloggerin pop-uppeja, vaikka muuten oli kiva palvelu. So long, suckers!

Ai haluaako joku vielä seurata perässä? No, tulkaapas sitten.

Cute Overload

2005-12-14T11:23:00.000+02:00

Oliko huono aamu? Harmittivatko yöllä mielessä pyörineet asiat? Jos vastaus näihin on kyllä, tee kuten minä.

Katso näitä.

Vuoden 2005 yhteenveto

2005-12-13T18:50:00.000+02:00

Vuodenvaihde lähenee.. ajattelin kirjoittaa jotain kivoja, isoja asioita muistiin listaksi, mutta enhän mä kerralla kuitenkaan kaikkea muista. Siispä aloitetaan nyt, ja päivitetään aina kun jotain uutta tulee mieleen. Näillä kuitenkin lähdetään! Jos muita blogaajia innostaa, niin nakatkaa vaikka ideaa eteenpäin. Taas yksi asia, jota voi kutsua meemiksi. Tosin, tätä on helppo muokata itselleen sopivaksi ja täten hajottaa alkuperäisen rakenne.

2005 - mitä jäi käteen?

Rakastumisia: Yksi, kesäkuussa ja vaivihkaa.
Kohtaamisia A: Monta, monta hyvää tyyppiä, joista suurin osa jää varmaan hyviksi ystäviksi pitkäksi aikaa (toivottavasti loppuun asti).
Kohtaamisia B: Chris Cornell (haastis & hali), Renny Harlin (kännikättely).
Poimintoja keikoista: R.E.M, lähes 30 kertaa Poets of the Fall, Audioslave, Nine Inch Nails, hmm mitähän muita?
Menetyksiä: Yksi parisuhde, neljä kissaa, mielenterveys.
Sairaslomapäiviä: Liikaa potenssiin kymmenen.
Muuttoja: 3kpl, neljäs lähellä.
Ulkomaanmatkoja: 2kpl (Ruotsi, Tanska)
Opittua: Pullan, piirakan ja muiden herkkujen leipominen, satunnaiset uudet ruokalajit.
Koettuja uusia hoitomuotoja: 2kpl (akupunktio, taideterapia)

Isoimmiksi on ehkä pakko nostaa oma peipe ja kissojen menetys. Onnea ja surua, siis. Kissoja on niin ikävä, toisaalta vaihtoehtoja ei ollut. Pakko sopeutua.

Laskutoimituksia

2005-12-13T12:16:00.000+02:00

Plussaa +

Kivat humalat Patzyn kanssa lauantaina. Annin pikkujoulukekkerit. Nosturissa A Bullet for my Valentine, ei muistikuvaa keikasta. Loose. Ilona.
Akupunktio, M henkisenä tukena.
Peli-ilta Cheerioiden seurassa.
Lanterna-päivä eli sisustuspuotien kiertelyä med M&J.
Mukavia juttutuokioita.

Miinusta -

Joku hyperventilaatio / paniikkikohtaus Loose-reissun päätteeksi. Patzy oli jo soittelemassa lanssia, itsellehän toiminta on viikoittaista eli tuttua.
Nukahtamisvaikeudet, unirytmi ihan päin helvettiä.
Jatkuva väsymys.
Rahaprobleemat sairaslomasta johtuen.
Jouluressi. Hyvä minä haluaa kiertää suvun ja lahjoa kaikki, paha minä haluaa hypätä koko juhlan yli ja tempasta pään täyteen muutamaksi päiväksi hyvässä seurassa.

Suht nollilla ollaan. Asioita, joista olla kiitollinen, ihmisiä, joista välittää. Ja jotka välittävät. Toisaalta oman pään sisällä käärmeitä, jotka luikertelevat välillä esiin ja pilaavat mukavankin päivän. Migreeni. Jatkuva haukottelu. Samaa vanhaa.

Löysin aika oivallisen vaihtoehdon opiskelua / eläinhoitajan "uraa" silmälläpitäen. Nyt tartteis enää saada se duuni. Ittestään irti.

Akupunktuuuuurin tulokset vähän jännittää - oon ollut huomaavinani vaikutuksia jo, mietin pitkään kirjoittaisinko koko prosessista tänne. En mie taho. En tiijä miksi. Jos joku on kovin kiinnostunut hoidosta itse, niin saa toki kysyä ja kerron mitä siellä tapahtuu.

Mutta ne juttelut ja se hoito, ne oli hienon henkilökohtaisia asioita. Jeah - mulla on vielä sellaisiakin.

Levoton ja epäsuosittu

2005-12-10T00:05:00.000+02:00

Mistä se sanonta tulee, että korvia kuumottaa? Tai siis, missä tilanteessa sitä käytetään? Yritin äsken miettiä (koska halusin otsikoida merkinnän "itsetuntoa kuumottaa") mutta en muistanut enää koko sanonnan tarkoitusta. Oliko se silloin, kun kuulee toisesta / itsestä puhuttavan pahaa, vai silloin, kun kuulee jotain mitä ei pitäisi kuulla, vai sama homma kuin se, että korvassa vinkuu ja joku puhuu jossain kaukana itsestä pahaa?

No, samapa tuo. Olo on nyt kuitenkin semmoinen, ettei kukaan jaksa mua enää. Että ystävät väistelevät kysymyksiäni koskien tapaamisia, että koska nähtäis taas, jaksaisitteko tulla kylään jos teen tuoretta pullaa, mentäiskö kahville jonnekin. Tekee mieli vetäytyä tekstiviestipiiristä (hei, olen tainnut muutenkin siitä jo pudota, omasta tahdostani tai huomaamatta muuten vaan) ja kadota irkistä. Ne viimeiset tavat, joilla pidän yhteyttä ihmisiin. Tahdon ryömiä kolooni nuolemaan haavojani, kurkkimaan pienestä piilostani satunnaista auringonvaloa.

Mulla on jopa kokoajan pieni häilyvä fiilis siitä, että musta puhutaan pahaa selän takana. Sitä mielikuvaa en kestä, joten se on jätettävä yksinkertaisesti huomiotta.

Huomenna sentään ehkä vähän ulos. Sisustuskauppoihin samoamaan, jos M:llä on aikaa. Jos ei, en tiedä mitä teen. Ratkean ehkä ryyppäämään. Ryypätessä on kavereita ja velatkin on saatavia. Ja bussikuskit antaa matkustaa ilmaiseksi. Mieluummin haluaisin tehdä kuitenkin selväpäisiä asioita. Sisustusrundi, number one. Leffaan? Se olis toinen. Syömään jonnekin? Syöminen käy aina. Kavereita tahtoisin nähdä, mutta on kipeitä tai krapulassa tai menossa jonkun bileisiin, joten olkoon.

Katsottiin eilen United States of Leland. Mulle kolmas kerta, ja itkin taas niin perkeleesti. Tiedän täsmälleen, mistä se poika siinä puhuu - because of the sadness.

It covers my eyes. It's all I can see. Say there's some kids playing baseball. All I see is the one kid they won't let play because he tells corny jokes. And no-one thinks they're funny. Or I see a boy and a girl in love and kissing, you know. I just see that they're gonna be one of those sad old couples one day who just cheats on each other and can't even look at each other in the eye. And I feel it. I feel all of their sadness. I feel it probably even worse than that sad old couple or that corny kid will ever feel it.

Toinenkin leffamaininta: Tulis jo Narnia. En malta odottaa. EN EN EN. Mulle heti kaikki tänne nyt ja sassiin. Katsottiin taas äsken traileria ja päästin ihan hillittömiä innostusäännähdyksiä niiden puhuvien eläinten takia. Ihania. Ne on ihania. Narnia. Tulis jo.

KIREÄÄ

2005-12-08T17:21:00.000+02:00

On aikaansaamaton inspiraatio. Tomeruus vailla lähtöpistettä. Tahto tehdä, luoda, aikaansaada, tietämättä mihin pyrkii tai pikemminkin, miten saisi itseään potkittua perseelle. Olen yrittänyt, ei onnistu - koettakaa vaikka ite. Arrrgh! Hajoaa pää. Siitä seuraa ahdistusta, ahdistuksesta paniikkia, paniikista hengitysvaikeuksia ja hengitysvaikeuksista kiukkua. Ja jossain välissä vielä isoa surua ja vielä isompaa epätoivoa. Mahtava zoppa.

ARRGHH, vielä uudelleen; AAAARGGHH!!!!!!!

Haluaisin tehdä satukirjan, rokkijutun, dokumentin, rokumentin, kirjan, valokuvanäyttelyn, joulukortteja, joululahjoja, muotokuva-näyttelyn esim. rokkiukoista, haluaisin että löydettäis jo uus koti mitä vois remontoida, sisustaa ja järjestää, haluaisin opiskella eläintenhoitajaksi, opetella leipomaan sacher-kakun sekä katsoa neljä tuntia tauotta American Beautyn loppukohtausta, jossa Kevin Spacey kertoo asioita:

I guess I could be pretty pissed off about what happened to me... but it's hard to stay mad, when there's so much beauty in the world. Sometimes I feel like I'm seeing it all at once, and it's too much, my heart fills up like a balloon that's about to burst... And then I remember to relax, and stop trying to hold on to it, and then it flows through me like rain and I can't feel anything but gratitude for every single moment of my stupid little life... You have no idea what I'm talking about, I'm sure. But don't worry... you will someday.

M käskee karsia loppukohtauksen, höh, yks tärkeimmistä kuitenkin tolla listalla (silmien pyörittelyä sarkastisesti, joskaan ei hymyillen, koska olen KIREÄ). Tsykiatri käskee etsiä uuden tsykiatrin - haussa on kognitiivista, ratkaisukeskeistä, psykodynaamista, näyttävää, edustuskuntoista, virtaviivaista, karismaattista psykoterapiaa. Jotain noista enivei. En tiedä vielä mitä, joutuu ehkä vähän kyselemään. Ask around.

Peipe kertoi, että olivat mun selän takana kehuneet noita tuherruksia pöydälläni. Ylistäneet! Oon niin otettu, että meenpä vaikka loppuillaksi mykkyrälle. Mut hymyä ei maailmalle tipu, koska oon KIREÄ.

Äitikin kertoi joskus, miten se oli pienenä pessyt mua pesusienellä. Oli vaihtanut sille karheammalle puolelle kesken pesun, ni pikku-Tiia oli kiljassu että "ei niin KIREELLÄ!". Sopi teemaan, sano.

A niin kuin Angsti, Auktoriteetti

2005-12-07T14:04:00.000+02:00

Angsti. Vihaan ihmisiä, joilla pitää olla valmis asenne kaikkiin asioihin. JYRKKÄ asenne, semmonen että heti välittömästi ollaan jotain mieltä jostain. Esimerkkinä satunnainen sitaatti, joka osui tänään jossain kohdalle:

"Mullei kyl lopulta oo mitään halua paisua lehmän kokoiseksi ja tunkea emättimestäni nelikiloista huutavaa lihamöykkyä joka kahlitsee mut seuraavan 20 vuoden ajaksi ja kasvaa kusipääksi."

Eikö voi vaan todeta, että mieluusti en hommaisi lapsia tässä elämäntilanteessa? Onko pakko aina olla niin perkeleen ärhäkkä ja diiva, heittää jotain tekonokkelaa ja mukahuvittavaa? Eiku, hei, mullahan on itsellänikin tähän asiaan, näihin ihmisiin mielipide: Räjähtäkää kaikki kappaleiks! Tai kuten bere sanois, "kuolisivat pois häiritsemästä tän maailman harmonian virtauksia."

Auktoriteetti. Mulla on joku todellinen ongelma auktoriteettien ja ylemmiksi jollain tavalla asettuvien ihmisten kanssa. Otan jopa satunnaisia, hyvää tarkoittavia neuvoja vastaan joskus hampaat kirskuen ja korvat puoliksi suljettuina. Toki paljon riippuu siitä, kuka niitä neuvoja antaa (joitakin ihmisiä kunnioittaa niin kovasti, että niiltä saadut neuvot ovat vaan mahtava juttu), mutta yleisfiilis kaikkea pätemistä, neuvomista ja paimentamista kohtaan on niin negatiivinen ettei mitään rajaa.

En halua edes ryhtyä kommentoimaan esimiehiä tai kurinpitoa missään muodossa. Aarrrrgh ahistaa. Taidan olla vähän semmosen neljävuotiaan MINÄ ITTE -lapsen tasolla näissä asioissa. Vastapainoksi todettakoon, että en itsekään pidä pomottamisesta, kyse ei siis ole siitä että haluaisin itse olla siinä auktoriteetin tilalla.

Miif määf, haircuttia. Näin painajaisia ja heräsin tukka pystyssä vasta yhdentoista maissa. Piti olla toiminnan päivä, mutta istuskelen taas flegmaattisena sohvalla silmät tyhjinä näyttöä tuijottaen, stressaten asioista joita pitäisi tehdä.

Noh, eilen sain aikaiseksi Todella Tärkeitä asioita: tein irc-galleriaan kuville omat kansiot. Avot, nyt löytyy niin rokkikuvat, oravakuvat kuin omatkin pärstät omista kategorioistaan. Voi helvetti, kun tajuais jo kasvaa aikuiseksi.

Ihanaa aamua: CMX - Mustat Siivet Yli Taivaan, 51koodia - Peilityyni.
Kuvassa: Minä, Tatu ja Hippo Tavastialla maanantai-iloittelussa, setä Akin keikan jälkeisissä.

Ylös alas ympäri

2005-12-06T15:00:00.000+02:00

Ihan superkiva ilta eilen. Ihan järjettömän kivaa. Päivä meni kotosalla hengaillessa ja korttia M:lle väsätessä, illaksi pyyhällettiin ravintolaan X. Synttärisankari ja muutama muu olivat jo mestoilla, lahjomis- ja halikuviot läpi ja isolla joukolla pöytään istumaan. Viiniä, olutta, alkuruokia, piffiä, suklaakakkua, mansikka-tiramisua, kreem bryleetä! Näiden välissä M:n kanssa käkättelyä ("täti toi sulle hammasraudat, kato, puusilmät!") ja yleistä ilonpitoa.

Yhdentoista maissa kiiruhdin Tavastialle, jossa CMX jo soitteli ekoja biisejä. Ehdin onneksi kuulemaan Saatanan ja loput keikasta, vaikka keskittymiskyky oli vähän hakusessa ja taisin vaihtaa paikkaa neljästi ennen vikan biisin raikamista. Tykäriä ja parempaa puoliskoa näin pitkästä aikaa, kivaa, ja keikan loputtua hullun kaksikon kanssa otettiin hetkestä ilo irti. Tatun kanssa Looseen yksille.. vaan kotimatkallahan se varsinainen seikkailu alkoi..

Bussikuski, jonka olen aiemminkin tavannut ("I like your style! You don't have to pay! Jos tarkastaja tulee sinä ole minu tyttöystävä!"), mutta jota koskevaa merkintää en nyt löytänyt todisteeksi kirveelläkään, iski taas eilen. Kampin keskus oli suljettu, joten hortoilin kaduilla etsien viimeistä kotiinvievää bussia. Enpä löytänyt sitä. Löysin I like your style -miehen. Sekunneissa tajusin seisovani sen edessä pimeässä bussissa, kun se esittelee kuskinpaikaltaan mulle jotain kansioitaan ja kuvia lapsistaan ja tietoa siitä, miten pitkään se on asunut suomessa ja miten se mukamas manageroi jotain futiksenpelaajaa. Yritin inttää, että I need to go home ja painella bussin pysäytysnappia kovaäänisesti BEEP BEEP! huutaen, mutta mies vaan höyrysi iloisena.

Kun pääsin hetkellisestä kidnappaajastani eroon, oli viimeinen bussi tietysti jo lähtenyt. Fine, kelailin, mähän en taksia silti kotiin asti maksa. Painelin takaisin höyrypään luokse ja kyselin, että meneekö sen reitti sitten varmasti meidän kautta. Ei kuulemma mennyt, mutta kaveri nappasi minut etupenkkiin ja kuskasi oikealle pysäkille (matkaa ehkä huimat 50m). Valehteli toiselle kuskille, että mää oon sen siippa, ja käski viedä kotiin. Hurist hurist niinpä sitä sitten tultiin taas ilmaseks yöbussissa. Kotimatka kesti järkyttävän pitkään (bussi kiersi koko Espoon perukat) ja ehdin siinä sitten vähän melankoloitua. Suriofiilistä on riittänyt tähän päivään asti, joskin olen käkätellyt kyllä taas M:n hölmöilyille ja satunnaisille irk-urpoiluille.

Nyt pitäisi jaksaa vähän siivota ja vähän maalata, vaikka oikeasti tahtoisi painua peiton alle odottamaan huomista. Arkea. Tunnetta, että tänään voisi saada elämästään jotain parempaa.

Huoh. As if.

Kuuluu: Itkettävän kaunista poikien tuotantoa.
Näkyy: Kuvassa n. A3:n kokoinen onnittelukortti M:lle. Se pittää rokista ja tai chi:stä, siitä kuva ja läpät. Klikety klikillä isommaksi.

Virastojen hammasrattaissa

2005-12-05T13:21:00.000+02:00

Iloinen herätys arkeen. Kelalta lisäselvityspyyntö. Haluavat sairaslomatodistuksia ajalta, jolloin kävin viikon verran töissä yrittämässä. En siis ollut saikulla, rautalangalla sanottuna. Sähköpostia duuniin, soittoa Kelaan. Tilanteen selvittäminen kolmelle eri ihmiselle puhelimessa ja kahdelle meilitse.

Tilanne on nyt se, että palkkaa napsahti tilille 200e kahden viikon ajalta. Loput - tai ainakin jotain lisää - pitäisi tulla Kelalta sairasloma-lappusien perusteella. Tiedustelin, miten moinen hommeli sitten toimii, ja kannattaako tässä edes odotella sen kummempia tuloja ennen joulua. "No, me syötetään tuo saamasi palkka järjestelmään, joka sitten vertaa bliiblää vuoden 2003 verotukseen bliiblää työnantajan tietoihin bliiblää...". Informaation voinee tulkita näin: "Odottele pari viikkoa, niin kyllä täältä 16,57 euroa napsahtaa *hymy*".

Joo, meillä on Suomessa hyvät systeemit eikä kukaan näe nälkää ja mitä tässä kitisen, kun ilmaista rahaa tulee saikulla ollessakin.

Mutta jos ihan totta puhutaan, niin mun puolesta noi kaikki laitokset vois lakkauttaa, pistää osan rahoista leipäjonoon (jos on nälkä, hakis leipää) ja suurimman osan vaikkapa nälkämaihin niille oikeasti nälkäänäkeville lapsille. Sillä tavalla kaikilla ois parempi olla. Ruokaa Etiopiaan, mutta samalla kivasti myös turhat toiveet ja odotukset pois meiltä virastojen varassa kitkuttelevilta ihmisiltä.

Suit sait, Tiia eduskuntaan. Ensin taidan kuitenkin väsäillä käsin joulukortteja, siinä kaikki mitä kummilapset ja suku tulevat tänä vuonna multa saamaan.

Ällistyksen myllerrykset

2005-12-05T00:57:00.000+02:00

Ihan käsittämätöntä!! Sattuiko kukaan katsomaan tähän aikaan yöstä TV2:n tarjontaa; ohjelma nimeltä Hallitsen mieltäsi - Derren Brown? Ihan hullun hieno meininki. Tässä telkku.comin kuvausteksti ohjelmasta:

Osa 1/12. Englantilainen mentalisti, ajatusten taikuri Derren Brown perustaa hämmästyttävät voimansa psykologiaan, suggestioon, harhautukseen, taikuuteen ja show-taitoihin. Avausjaksossa Derren mm. lukee ajatuksia, tuottaa ja poistaa hammaskipua ja manipuloi mainosmiehiä.

Ihan järjetön miekkonen. Onneksi peipe bongas ohjelman jo ekasta osasta, nyt voi seurata ne kaikki! Tykkään tommoisista tyypeistä älyttömästi. Jotenkin tässäkin jaksossa nähdyt temput ovat samaan aikaan sekä uskomattomia että itsestäänselviä.

Ajatustenluvun mä vielä opettelen. Tästä tulee tuskallista aikaa ystäville. Mwahaaa tell me William, what's on your mind?

Derreniä taas ensi sunnuntaina töllössä. Ei malta odottaa. Sukat pyörii jaloissa ja tukka päässä.

PS: Huuda sun nimeä!

Naisvihaa

2005-12-04T21:05:00.000+02:00

"Bändi, joka myi esikoisellaan LÄHES platinaa!" - Indican telkkarimainos. Joo, mäkin olen tehnyt lähes kymmenen satukirjaa. Missä Finlandia-pytty ja manit?
"Miraa pissatti taas", laulaa PMMP, jonka sanoituksia ystäväni ylistivät eilen irkissä. No comments. Yhtäkkiä se uus Nailon Biit onkin noussut kaikkien mielissä ei hullummaksi, ellei jopa ihanaksi. En edes kommentoi.
TikTak goes hevi. Everybody likes.

Miksi minä vihaan naismuusikoita ja niiden faneja niin paljon. Jos vastauksenne on "olet kateellinen", jättäkää sanomatta. Tämä ei ole sitä. En ole kateellinen Michelle Pfeifferille, Wynona Ryderille enkä Maria Guzeninalle (mitensennimikirjoitetaan), ja niistä jopa pidän kovasti.

Trendejä ja frendejä

2005-12-04T19:53:00.000+02:00

Kallioon avattiin uusi baari, liekö sekin joku sedula vai minkä takia moinen mekkala. Ravintola Kuudes Linja, uuh aah oooh! Periaatteesta en taida mennä sinne ikinä, tai ainakaan ennen kuin pahin kohu on laantunut. Sama juttu oli tosin esim. Loosen kanssa (nykyään pidän siitä kyllä hieman), liekö sitten vaan joku angsti kaikkeen, mistä muut ovat innoissaan ja paikkoja kohtaan, joissa "on pakko näyttäytyä". Gnää!

Idolsien diskolaulanta on ihan hirveetä sontaa. "Tiia tuntuu tykkäävän tänään kaikesta", sanoi JP sarkastisesti. Niin. Mutta ei kai minun ole pakko, saateri. Vihaan kimaltelevia, ylipositiivisia ihmisiä. Örrr. Meist on ihana laulaa tässä ohjelmassa, kert tän avulla meistä voi tulla tähtiä ja muutkin ajattelee et me ollaan ihania, eikä pelkästään me ite. Meist juontajista taas on ihan parasta olla tässä ohjelmassa juontajii, koska meillon miljoona katsojaa ja saadaan heittää nokkelaa tsoukkii.

Voi pyhä Sylvi ja sen jouluvirret.

Jouduin tänään suoraan sängystä parissa minuutissa bussipysäkille pakkas-auringonpaisteeseen. Käytiin katsomassa taas yhtä asuntoa - kämppä kiva, sijainti kiva, mutta vaatis pientä remppaa. Meillä on remppa-ahistus. Ei myö tahota. Pitkäksi venähtäneellä kotimatkalla kiukutti ihan hemmetisti, mutta en halunnut pilata taas peipen päivää joten kätkin sen parhaani mukaan. Semmonen puolen tunnin superkiukku, ahistus ja epätoivo. Selvisin siitä puolen litran kahvisatsilla ja hetkellisellä blogisurffailulla. Pojat tuli, ruokailua ja musiikintekoa. Peipen kanssa kaksin Frendejä neljä jaksoa, vitoskauden alussa elellään typerän Emilyn aikaa. Jättäs sen Rossin rauhaan. Ross kuuluu Rachelille NIIKU.

Huoh. En tiedä, mitä tekisin, jos mulla ei olis näitä muutamia ystäviä, joita nyt on. Oma peipe on kaikista paras turvasatama, sehän on selvä. Tänään halasin M:ää, ehkä halipulasta tai ehkä siksi, että se on pitkästä aikaa ihminen, jonka seurassa ei tarvitse miettiä miten olla tai pelätä arvostelua asioista, joita tekee tai jättää tekemättä. Ja tietää, että se haluaa hyvää eikä puhu selän takana paskaa. Miksi sellaiset ihmiset on niin harvassa?

SL-urpoja on ikävä. Eikö ole kauheaa, että parhaat ystävät ovat myös työkavereita? Tässä tilanteessa ainakin. Enkä tohdi selittää tilannetta sen tarkemmin.

Telkkarissa mainostettiin just, että Lasol on hyvä lahjaidea! Ihan parasta! Luovunkin suunnitelmistani ostaa pehmoleluja ja suklaata kaikille, ostankin sen sijaan Lasolia. Eikös sitä saa eri tuoksuisinakin? Jesh.

Kuva: Luonnostelin mangusti-hahmoa. Siitä piti tulla iloinen, mutta tuli vähän tommonen.
Blogiuutinen: Hautasimme Jotain Sinnepäin -yhteisblogin, tästä lähin näyttäydyn mainioiden Ihanien Naisten seurassa. Tule sinäkin, piip.

Aku Punk

2005-12-03T19:26:00.000+02:00

M sitten meni ja varas ajan akupunktioon. Otti meille peräkkäiset hoidot, ni voi sitten vaikka tulla kädest pitämään jos pelottaa. Neuloja. Kyllä vähän kammottaa yök. Varmasti tulee joku puolustautumisreaktio ja läimäsen sen ukkelin sinne tajuttomaks vihaspäissään, että älä sä siinä pistele.

Enivei, tarkotus olis yrittää hoitaa masennuksia ja paniikkiperkeleitä tolla pois. Kerron sitten tuloksista.

Oon tänään maalaillut koko päivän. Pojatkin piipahti syömässä ja hengailemassa (=pelaamassa Call of Duty kakkosta) vaikkei musiikinteosta tullutkaan mittään. Jotenkin koneet täällä nyt hajalla, en tiedä, mies ihan ressissä pyörinyt tuolla nurkkauksessaan kolmatta päivää. Kai se nyt on jo voiton puolella.

Loistoo, että tänään on ollut ihan neutraali fiilis. Vähän semmonen perushaikea niinku nykyään aina, mutta toisaalta ihan positiivinen ja jopa hitusen toiveikas kert oon saanut maalattuakin vähän. The Kansio edistyy.

Saiskohan tuon miehen tuolta houkuteltua tunniks pois, että vois katsoa Frendien neloskauden loppuun..

Näin muuten viime yönä unta Tehis-Matista. Tehis-Matti on hieno hahmo, dokailtiin jotain siinä unessa ja oltiin taas niin kaveria niin kaveria. Mikähän ihmeen fiksaatio mulla on siihen?? En tajua. Ei oo ees nähty tai kuultu tai mitään varmaan vuoteen. Pfft.

Luovuuspimputtelua: Live - Run Away, Coldplay - Trouble, Muse - Sing for Absolution, R.E.M. - I'll Take the Rain, Radiohead - No Surprises ym ym.

Nimenhuuto

2005-12-02T16:32:00.000+02:00

Mulle kans, kert Herkkukin.

Seuraa nimenhuuto, jokainen voi valita joko oman nimensä tai valenimen, ja jättää yhteystietoja jos siltä tuntuu. Sillä konstilla saan hetkeksi olon, etten kirjoittele vallan tuntemattomille :) Here goes:

Käsi ylös kommenttilaatikossa, jos luit tämän!

Superkyllästymis Maximus

2005-12-02T12:53:00.000+02:00

Täytyy varmaan poistaa kommentointimahdollisuus blogista, ja palata aikaan ennen blogilistoja ja yhteisöllisyyttä. Ennen sitä uskalsi kirjoittaa tänne mitä mielessä liikkui, eikä tiennyt kuka juttuja luki tai mitä niistä ajatteli. Nykyään, saatana, joutuu miettimään joka sanansa ja lauseensa kahteen kertaan, ettei vaan olis jonkun nirppanokan silmissä huonompi ihminen. Teeskentelijä. Säälipisteiden kerääjä. Väärässä. Pitäisi olla paksunahkainen pahis, kylmäsydäminen jurokki, tekoripsinen bimbo, piittaamaton pelle. Henkinen haarniska kokoa XL, silmillä laput ja korvissa tulpat. Sitten osaisi olla välittämättä kaikesta.

Kyllästyttää ainainen itseensä ottaminen. Älä ota ittees. No en kai ottais, jos osaisin olla ottamatta.

Eilen otettiin valokuvia eli pääsin meikkaamaan poikia! Se on mukava puuhaa se, ainakin jos meikattavat pojat on eri kivoja. Illalla raahustin Paska Timon levynjulkkareihin Pertun voiton nähtyäni. Aijakin siellä, ja Saara. Ja muutamia mukavia miekkosia. Oli parhautta nähdä ja jutella, vetäydyttiin vielä pahimmasta metelistä sivummalle ja joristiin. Aijan kanssa on mukavaa, välillä osataan olla kuin ennen vanhaan. Missasin yöbussit ja menin vaemon luo pötkölleen muutamaksi tunniksi. Sain samalla hoitoa kissakaipuuseen, sekä hellyyttä Siru-koiraselta.

Tänään elämä seisoo paikallaan, olen saanut aikaiseksi porkkanalaatikon lämmityksen ja musiikin kuuntelemisen. Toisaalta, aikaa on vielä. Ehkä illalla voi ottaa siveltimen kauniiseen käteen ja piirtää jotain The Kansiota varten. Tai sitten ei.

Haluaisin olla yksin, ja jonkun seurassa. Typerä olo. Ikävä.. jotain.

Päiväkahviseuraa: Ville Linonen & Valumo - Lumiaurojen Laulu, R.E.M - Near Wild Heaven, Radiohead - Talk Show Host, Playground - Different Light.

Vastaus Anonymoukselle..

2005-12-01T15:24:00.000+02:00

..edellisen postauksen kommenttiin perustuen.

Hyvä anonymous (hauskaa, että hiukankin kriittiset kommentit tulevat aina nimettöminä - pätee muihinkin blogeihin): Nää asiat on kyllä käyty melko tarkasti läpi ammattiauttajan kanssa eli että onko vika duunissa vai minussa. Duunissa se ei ole, koska mulla ei ole siellä erityisiä paineita eikä ikäviä työkavereita, vaan varsin positiivinen meininki. Silti jostain syystä siellä ihmisten ilmoilla (silti tai juuri siksi) tulee niitä fiiliksiä, jotka käsittääkseni ovat aika lähellä jotain paniikkikohtauksen saamista. Pääsee itku, henki ei kulje. Siinä tilassa on vaikea olla, kun ympärillä iloinen työyhteisö touhuaa velvollisuuksiaan. En sano, että kohtauksia tulisi pelkästään siellä - niitä tulee myös nukkuessa, kotona asioita miettiessä, julkisella liikennevälineellä paikasta toiseen siirryttäessä sekä psykiatrini juttusilla.

Se, että mulla on hauskaa tai että käyn kavereiden kanssa leffassa tai että kirjoitan tänne typerään julkiseen päiväkirjaani iloisia juttuja, ei tarkoita sitä että mulla ois jotenkin supermukavaa tai helppoa, tai että hakisin saikkua vaan sen takia että laiskottaa. Se, että hymyilen ulkomaailmalle ja yritän elää normaalin sosiaalisesti, ei poista sitä faktaa, että joku on nyt vialla pään sisällä. Että joudun etsimään vielä tiiviimpää hoitoa ja pistämään itsekkäästi itseni muiden asioiden edelle hetkeksi aikaa. Mun saikku ei käsittääkseeni ole keltään pois? Ihmettelen välillä sitä asennetta ihmisissä, että "jaha, kiva varmaan maata himassa kun me muut tehdään töitä".

Olen myöskin viime aikoina karsinut aika kovalla kädellä sitä ruikutusta täältä, mitä ennen oli tapana harrastaa. Kirjoittaminen helpottaa, mutta tänne itkeminen saa minut tuntemaan itseni jopa säälittävämmäksi kuin normaalisti.

Psykiatrin mukaan mulla on surematonta surua - en osaa oikein kieltää tätä asiaa, vaikken vielä varsinaisesti tiedä mistä surusta on kysymys. Jos pitäisi veikata, sanoisin, että monesta rakkaan ihmisen tai asian menetyksestä ja jatkuvista isoista muutoksista mun elämässä. Mua ottaa kovasti päähän se, että ihmisen pitää olla näin monimutkainen laitos, eikä robotti, joka voisi kuitata viat jollain pienellä koodinpätkällä. Että tavallaan tiedän, mikä on vikana, mutta jostain syystä sen "poistaminen" täytyy tehdä vaikeimman kautta ja puhumalla, puhumalla, lääkitsemällä ja ponnistelemalla. Mua ahdistaa, että olen lyhyen ajan sisällä menettänyt monta hienoa mahdollisuutta ja antanut töihin huonon kuvan itsestäni tämän sairauteni takia. Ja silti mun pitäis yrittää olla ahdistumatta näistä jutuista, että saadaan ne vanhat paskat hoidettua alta pois.

Ja mua VITUTTAA, että sä tulet tänne nimettömänä kirjoittamaan mun sairauteni heittomerkkeihin. Jos jaksaisin välittää ja suuttua tästä todella, voisin vaikka toivottaa sun jollekin läheiselles iloisesti hyvää "rintasyöpää".

Mutta antaapa olla. Jos en terapiassa vielä ole oppinut juuri mitään itsestäni, olen oppinut ainakin sen, ettei tätä tautia kovin moni ymmärrä (varsinkaan, jos sitä ei lähipiirissä tai itsellään ole koskaan ollut) ja ettei minun tarvitse välittää muiden ymmärtämättömistä mielipiteistä sitä kohtaan. Mulla on herkkä nahka, mutta tällä hetkellä myös aika syvä välinpitämättömyys maailmaa kohtaan. Se tekee kivasti kylmäksi ja antaa voimia unohtaa typeryksien kitinät minusta ja minun tekemisistäni.

Toivon, että olet minulle oikeassa elämässä tuntematon ihminen, sillä mikään ei olisi pahempaa kuin se, että joku minut tunteva ystäväni ajattelisi noin (okei, yhden tälläisen henkilön kyllä tiedän, mutta onneks ei olla juurikaan tekemisissä).

Olikohan mulla muuta? Eipä taida olla. Käyn kuule tähän sohvalle nyt pitkäkseni, syön jotain herkkuja ja katson vaikkapa iltapäivän saippuaoopperoita välillä äänekkäästi röyhtäillen. Vituttaako se sinua?

Toivottavasti. Koita pysyä terveenä, että jaksat tehdä minunkin puolestani töitä! Sillä niin, SINÄHÄN sen mun sairausajan palkkani varmaan maksat, ja kaikki kalliit lääkitykseni ja hoitoni joita huvin vuoksi saikun takia haluan nautiskella!
(Ja te muut, tajutkaa tässä se sarkasmi, olkaa niin saatanan kilttejä.)

Päivälorvastelijat liikenteessä

2005-11-30T20:19:00.000+02:00

Pikakelaus päivään:

10.00 Lääkäriaika eilisen paniikki- tai mikä lie kohtauksen johdosta. Lekurin kuulustelua, samojen asioiden selittämistä viidettä kertaa. Kaks viikkoa lisää saikkua.
11.00 Sellossa tyhjänpanttina pyörimistä. Uusi hame ja pieniä asioita.
11.30 M saapui, lisää kauppojen kiertelyä, ostettiin sille uus pipa. "Piippaappa ja paappa pipa päähän."
13.30 Tennispalatsille, liput The Brothers Grimmiin, mätöt jossain texmex-mestassa. Leffasalissa meidän lisäks ehkä viis ihmistä, sai löhötä kintut levällään pitkin poikin. M:n spiikkaama mainos alussa, kikert kikert naur naur.
16.30 Ulos leffasta, ruuhkaan kolmeksi vartiksi.
18.00 Peipi kotiin, pussailua.
18.30 Ulos kämpästä, bussiin.
19.00 Asunnonpällistelyä. Lumisade. Bussilla kotiin.
19.50 Kotona.

Keksin kotimatkalla kissarunon. Se menee näin:

Katti-Matti kattilassa.
Teemu-kissa teemukissa.

Hyvää yötä.

Dancing Bush

2005-11-29T14:28:00.000+02:00

Joillekin wanha, joillekin uus. Mutta tässä käyttöohjeet:

Laita soimaan joku rempsee kipale
Surffaa osoitteeseen www.miniclip.com/dancingbush.htm
Naputa musiikin tahtiin vuorotellen nappuloita yksi ja kolme (vasemmalla, ei numeroitu).

Kauneuksia

2005-11-29T10:59:00.000+02:00

Bongasin blogisurffi-kierroksella nättejä kissakuvia.. ja muitakin kuvia. Tällaisia minä haluan ottaa. Mutta jos nyt ensin suorittaisi kunnialla viikon rokkikuvaukset, sen jälkeen alkaisi taas herättelemään taidekuvaajaa minussa.

Olikohan sitä edes koskaan olemassa.

Sisäinen lapsonen

2005-11-29T09:29:00.000+02:00

Pöllin Salkkareilta lapsitestin ja tulos oli "todella yllättävä". Se kakara mun sisällä parkuu, sillä ei ole hyvä olla. Nojoo.. eihän se välttämättä ole paha asia. Olen vain pienestä saakka ollut melankolian ystävä. Muistan jo alle kouluikäisenä diggailleeni Maria Copacabanasta -biisiä, sehän ei ole mikään iloinen viisu se ("Pikkuinen tyttö on kyllä Maria, resuinen mekko on yllä Marian.."). Teini-ikäisenä kolahti CMX ja varsinkin ne ei-imelät hitaat, R.E.M:in Everybody Hurts, peruskoulussa rakastin kirjoja, joissa oli surullinen loppu. Itkin, kun luin tarinan koirasta ja kirjan lopussa kuolevasta isännästä (Jehu?). Yläasteella mieleen jäi parhaiten elokuva Valkohammas, jossa joku elikko kuali ja teatterissa vollotutti. Lukiossa kolahti Emily Brontën käsittämättömän traaginen rakkaustarina Humiseva Harju. Samaa linjaa on jatkettu 28 vuotta. Positiivisuus on perseestä, haikeus on kaunista. You keep that in mind.

Your Inner Child Is Sad

You're a very sensitive soul.
You haven't grown that thick skin that most adults have. Easily hurt, you tend to retreat to your comfort zone. You don't let many people in - unless you've trusted them for a long time.

How Is Your Inner Child?

Askartelua elementtien parissa

2005-11-29T07:47:00.000+02:00

Leijona 23.7.-22.8.:

Kokeileminen on hauskaa.
On jännittävää odottaa tuntemattomia
tuloksia.

Tänään on hieno päivä leikkiä tutkijaa
elämäsi hämmentävien elementtien kanssa.
Samalla sinulle selviää, kuinka voit
parhaiten toimia maailmasi kanssa.

Haiceus Maximus: Playground - Different Light

Torkahtelua

2005-11-28T19:52:00.000+02:00

Kauneusunet kaks ja puol tuntia. Silmät ihan ristissä. Onneks sentään oli pehmeä herätys, kun peipe tuli kotiin ja pussailemaan. Lisäksi M:n kanssa vähän meilittelyä aiheista valokuvaus ja leffat eli täksi viikoksi vähän ohjelmaa. Jipii! Jei! Leffoissa käyminen on parasta, se on semmosta todellista aivolomaa. Vaikka miten sanotaan, että kotona on kivampi katsoa, kun saa olla miten tahtoo, syödä mitä tahtoo, käydä kusella milloin tahtoo, niin kyllä mun mielestä silti on kivampi painella Tennispalatsiin ja omistaa koko ilta sille yhdelle elokuvalle. Kuumia poppareita, iso tynnyri kokista, iso kangas, pimeys ja leffaseura.

Ja vaikka usein ottaakin päähän kanssakatsojien kikatus ja supattelu, niin on se silti hieno tunne olla osa semmosta isoa massaa, joka reagoi yllättäviin ja hauskoihin kohtauksiin melkein yhdestä suusta.

Toinen kiva juttu on tv-sarjat! Draamaa, jännitystä, jei! Nyt pittää katsoa nauhalta viime viikon Desperate Housewives, että voi sitten kohta katsoa taas uuden jakson.

On niin järjetön ikävä

2005-11-28T10:09:00.000+02:00

Haikeus: Happoradio - Sinä

Nuoruutta ja nykypäivää

2005-11-28T07:51:00.000+02:00

Salanimet kirjoittivat lystejä (lue: noloja) muistoja nuoruudesta. Minäkin haluan.

Ensimmäinen suudelmani tapahtui ala-asteella parhaan tyttökaverini kanssa. Myöhemmin kuitenkin selvisi, että olinkin tuohon aikaan kaappihetero.
Minua luultiin 9-vuotiaana pojaksi. Tajusin vinkin vasta 4 vuotta myöhemmin, jolloin..
..meikkasin liikaa ja näytin naurettavalta.
Halusin vaihtaa nimeni Tiiasta Tiaksi, koska ajattelin sen olevan kansainvälisempi.

En mä muista enempää, ei jaksa.

Paluu arkeen ja samalla ahdistukseen. Pähkäilin yöllä kaiken muun paskan lisäksi mm. sitä, että mitenköhän musta tuli tämmöinen. Miten yli-iloisesta, alati kikattavasta teinistä voi tulla kolmekymppinen mököttävä mörkö, jolla ei enää ole muuta hupia kuin kyynisesti haukkua maailman menoa ja typerääkin typerämpiä ihmisiä. Olenko minä todella tämmöinen? Vai onko oikea luonteeni se, joka vallitsi vielä muutamia vuosia sitten? Jos lukion aikaisilta ystäviltäni kysyttäisiin minua kuvaavia laatusanoja, saisin varmasti positiivisia määritelmiä kymmenittäin. Tänä päivänä, nykyiset ystäväni ja sama kysymys, niin kuvaus kääntyisi täysin päälaelleen.

Olen nyt vanhempi, tiedän asioita, tiedostan asioita, olen kokenut paljon ja viisastunut virheistäni. Voikohan siis olla, että tämä on nyt tätä, näin jatketaan loppuun asti? Että teini-ikäni oli pelkkää laput silmillä kulkemista, maailman ihanuuteen uskomista, seikkailuja ja suuria tunteita?

Haluan ne laput takaisin ja vähän sassiin. Haluan olla typerä, ajattelematon bimbo, joka lakkaa kynnet huolellisesti iltaisin ja käy sitten nukkumaan haaveillen työpaikan ihanasta petristä tai markusta. Jolla on delfiinitatuointi olkapäässä ja ruusupussilakanat.

Äkäsyyteen: Mokoma - Tämän Maailman Ruhtinaan Hovi (Vade Retro, Satana!)

Isoveli loukkaa

2005-11-27T21:44:00.000+02:00

Big Brother -talo, leppoisa iltapäivä. Tytöt kasaavat jotain lumihässäkkää pihalla, pojat katselevat toimintaa ikkunasta ja haukkuvat Terhiä läskiksi.

Big Brother -show, livelähetys Subtv:ltä. Juontaja kysyy talosta jo poispotkitulta Antilta, mitä mieltä hän on tuosta haukkumisesta. Antti vastaa miehekkäästi:
- Onhan se ylipainonen juu, ja nauraa hekottelee päälle.

Voi perse, mikähän mut sai palaamaan sieltä korvesta tänne "viihteen" pariin? Miksi ikävöin telkkaria? Tämmösenä pullukkana nää läski-jutut ottaa niin henkilökohtasesti, että meni vituiks koko päivä enkä huomenna halua liikkua mihinkään. Istun sisällä syömättä niin kauan, että kelpaan tälle saiminousiaisia ja narkkarin näkösiä ripakinttuja ihannoivalle yhteiskunnalle.

Tai sit muutan Jamaikalle. Siellä ne osaa arvostaa pehmeitä muotoja.

PS: Mainoksesta bongattua: Antti Tuisku = miesartisti? Olen eri mieltä.
PS2: Terhi on ihana.

Bäk from mökki

2005-11-27T19:41:00.000+02:00

Huh, kotona taas. Reissu oli ihan mahtava, voi aargh! Nyt on vietetty sitten oikein korpiloma, keskellä ei mitään. Ei telkkaria, ei nettiä, vain lautapelejä, kortteja, liian paljon ruokaa, puusauna ja talvista metsää silmänkantamattomiin. Asiaan kuuluvasti tietty myös eksyttiin metsäpoluille, ja rämmittiin jotain lammenrantaa yli vuorien ja kukkuloiden takaisin kotiin.

Siisteintähän tässä on se, että tuli bongattua palokärki. Olipa pikkasen hieno lintu, huu! Ketun- ja supikoiran jäljistä huolimatta ei nähty nisäkkäistä vilaustakaan. Höh. Mä vähän toivoin, että olis joku hirvi tahi ketukas talsinut vastaan.

Nyt taidan vähän piirrustaa. Onpa kiva olla taas peipen luona.

Päivitystiheys 100

2005-11-25T11:56:00.000+02:00

Olen menossa mökille viikonlopuksi, pois internetin äärestä, joten mullahan on oikeus päivittää vaikka viidesti tänään! Surffailin tässä suosikkeja läpi, ja löysin lystin idean Iinekseltä. Hän oli jopa listannut minut! Voi, miten semmoinen helliikään tämmöisen linnunpojan blogi-itsetuntoa. Hihi.

Vois joku päivä vaikka listata kaikki omat suosikit ja kertoa miksi niistä pitää. Se olis kivaa se.

Ennen mökille lähtöä käymme hoitamassa pari asunnon ostamiseen liittyvää asiaa peipen kanssa. Ajatelkaa! Pääsen ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni - no, kotoa muuton jälkeen - asumaan kotiin, jossa voin yhtenä päivänä tuosta noin vaan maalata seinälle kiraffin tai lohikäärmeen poikasia tai lauman kissoja elämättä sen jälkeen pelossa, että vuokraisäntä tupsahtaa kylään ja saa slaagin. Mutta asuntoasiasta myöhemmin, voisi vaikka kirjoittaa aiheesta enemmänkin vastaavaa harkitseville. Ensikoti, I love you already!

Random note: Roihu sai jokin aika sitten hyvät arvostelut Chambersissa. Olen siitä kauhian iloinen! Roihu on paras.

Pornospämmiä!

2005-11-25T10:44:00.000+02:00

Hehe. Naureskelin vastikään Ekin saamalle pornospämmille kippurassa, mutta sainpa kuulkaa itsekin ihan oman annokseni tästä. Spämmi sisälsi monia mielenkiintoisia linkkejä allalistatuilla sanoilla kuvailtuna. LINKIT EIVÄT TOIMI, sillä en halua teidän kilttien lukijoiden lankeavan moiseen naurettavuuteen :)

viilein juopottelu @
hauskempi kasihoito @
kylmin kaunis melonit @
sangyssa japanilainen @
keskinkertainen marka @
poikkeuksellisen loistava amerikkalainen @
komea video @
toimisto filmi @
kohtuuton nuori @
hyvannakoinen aippa @
kuumin tunteellinen poika @
kylma pelottava neito @
viileampi pornotahti @
uskalikko bimbo @
kylma poikkeuksellisen loistava sitominen @
portaissa marka @
lyhyt ranskalainen @
ujo ryhmaseksi @
nakymaton galleriat @
puput taivas @
tarve keskikokoinen @
halu isi @
kylma kuvaamaton aippa @
kylmin peraanantamaton neitsyt @
kylmempi fetissi @
kohtuuttomasti live @
lampimampi natti live @
talossa karvoittunut @
ilkea orgasmi @
nurinkurinen pulska @
taivaallinen ilmasto @
sohva elokuva @
janismainen lyhyt @
nakymaton isa @
kylmempi kaunotar poika @
viilea viihdyttava naimaton @
viilein vagina @
hammastyttava lateksi @
kuuma uskalias imea @
talossa laukeaminen @
pikkuasia sidottu @
hauskempi kuningatar @
tunne taivas @
opiskelija filmi @
valtava pienikokoinen @
onnistunut aiska @
kylma hauska aiti @
lampimampi sopiva neito @
lampimampi pissaava @
jarjeton tytsyt

Aargh, että sai taas päivän nauruannokset yhtenä satsina.

Näitä tuli vielä toinenkin Suomeksi ja kymmenkunta muilla kielillä (epäilemättä tulee lisääkin), mutta eiköhän tästä tullut idea selville.

Auratesti

2005-11-25T08:08:00.000+02:00

Aurasi pääväri: Lila

Lila ihminen on täynnä unelmia, fantasioita, enkeleitä, keijuja ja muita satujen ja tarujen ihmeolentoja. Lila ihminen elää unelmien maailmassa ja saattaa seikkailla internetin ja tosielämänkin roolipeleissä paljon sujuvamin kuin arjen askareissa. Hänen sisällään elää mahtava taikuri tai uljas ritari, eikä todellinen elämä tunnu tarjoavan hänelle mahdollisuuksia näyttää toisille todellista kauneuttaan.

Lilan ihmisen mielikuvitusmaailma on todellisuutta paljon kauniimpi ja puhtaampi. Siksipä hän mieluummin elääkin mielikuvissaan kuin oikeasti omassa arkisessa ja kalpeassa ruumiissaan.

Herkkä lila on unelmoija ja tuulihattu, jonka on vaikea tarttua arjen rutiineihin. Hän mieluummin pakenee päiväuniin kuin ottaa vastuuta sen enempää itsestään kuin toisistakaan. Rahan ansaitseminen ja säännöllinen töissä käyminen on vastenmielistä tälle kauneuden palvojalle, joka mieluummin yrittää löytää viimeisiä viattomuuden rippeitä unelmistaan. Niistä voi tehdä runoja ja lauluja, mutta sekään ei ole lilalle niin kovin tärkeää - hänen ei tarvitse saavuttaa mitään konkreettista ollakseen onnellinen. Hän haluaa vain olla rauhassa ja seikkailla mielikuvituksensa loputtomissa aarreaitoissa ja satujen lumotuilla saarilla.

Yhteentörmäys todellisuuden kanssa onkin lilalle joskus väistämätön, sillä toisten on vaikea ymmärtää tätä "haihattelijaa", joka ei osoita minkäänlaisia vastuuntunnon merkkejä. Lilaa on kuitenkin turha yrittää muuttaa, tai edes ymmärtää. Hän kulkee omia polkujaan ja saattaa tiputtaa jälkeensä hyppysellisen tähtipölyä, jonka ansiosta toisetkin hetken aikaa oivaltavat elämän todellisen kauneuden.

Aurassasi voimakkaita:
sininen

Lisää tätä täällä.

Mutkia hoitopolkuun

2005-11-25T07:23:00.000+02:00

Joopajoo. Joo-o. Sitä luulee löytäneensä tsykiatrin, jonka luona jaksaisi käydä pidempäänkin, joku jolle on puhunut enemmän asioita kuin tämän puolentoista vuoden mittaisen kärvistelyn aikana kenellekään aiemmin. Paljon asioita. Ja on ollut vielä fiilis, että se toinen näkee mikä on vialla, ymmärtää minne suuntaan tästä pitäisi juttua lähteä johdattelemaan.

Niin kuinkas sitten käykään. Yhtäkkiä asuinpaikkani katkaisee hoitosuhteen. Osoitteenmuutokseni ei ole päivittynyt heidän järjestelmiinsä (sen pitäisi, automaattisesti) eikä mulle ole jostain syystä tullut mieleenkään kertoa, missä nykyään yöni vietän. Nyt tyhmästä päästä kärsii.. no, tyhmä pää. Homma selvisi sitten eilen.

Tulos: en saa enää käydä tsykerölläni. Joudun etsimään uuden juttukaverin omalta asuinalueeltani, selittämään kaikki ne vaikeat asiat taas uudelleen, yrittää saada sen näkemään, mikä on vialla ja mikä minut pistää itkemään päivästä toiseen. Se ei ole helppoa. Eikä siinä oikeastaan vielä kaikki: pitäisi kuulemma hakeutua yksityiselle, psykoterapiaan, kerran pari viikossa, vakituinen pitkä hoitosuhde. Jonka joudun maksamaan itse. Kela osallistuu vähän, mutta mistä vetoa, niin ne naljakkeet eväävät minulta kaiken tuen vaikkapa maksamattomiin opintolainoihin vedoten tai siksi, että miehelläni sattuu olemaan ihan kohtuulliset tulot. Olen aivan varma, että jotain tälläistä tapahtuu. Kelan nimi ei pitäisi olla Kela. Sen pitäisi olla Koukku. Sellainen nimittäin piilee jokaisessa "tuessa", joka sieltä kansalle luvataan.

Haluaisikohan joku soitella yksityisille freudeille ja sopia aikoja tapaamisiin? Käydä siellä puolestani, kertoa surut ja huolet ja päättää, sovimmeko työpariksi? Mulla ei nimittäin ole pienintäkään tarmonhippusta jäljellä tälläiseen toimintaan, vaikka vakituiset istunnot niin kovasti haluaisinkin.

Itkin toissapäivänä töissä, en tiedä miksi. Hajosin tähän paikalleni. Kokosin itseni, jaksoin päivän loppuun. Hajosin eilen taas psykiatrilla, se sanoo että mulla on "surematonta surua". Kehottaa hakemaan lisää saikkua, jos tuntuu etten jaksa. Mutta kuinka monta kertaa ihminen kehtaa ilmoittaa työpaikalleen, että mä meen taas, tuun sitten muutaman viikon päästä? Mä en uskalla enää pyytää edes pidempää lounastuntia, saatana. Enkä mä myöskään halua vaikuttaa laiskalta siipeilijältä, joka hengailee himassa piirtelemässä, kun mies ja sen orkesteri vääntää hiki hatussa musiikkia monta päivää viikossa. Enkä myöskään halua enää koskaan nähdä näitä mulkaisuja, joita työkavereilta irtoaa tullessani myöhemmin töihin tai palatessani muutaman viikon "lomalta".

Eilen lannistuminen näistä asioista vei voiton. Tuhman deadline on tietty mennyt jo päiviä sitten, mutta sain Yrjänä-haastiksesta purettua vasta kolmanneksen paperille. Siitä pitäisi vielä juttu vääntää. Väkerryksen sijasta kävin iltakuudelta nukkumaan paetakseni kaikkea, heräsin katsomaan Big Brotherit ja nukahdin taas uudelleen. Voimat vähän vähissä.

Mutta jeah.. Täytynee lopettaa aiheen käsittely nyt tähän. Tämä päivä on kestettävä, illalla pääsee Cheerioiden kanssa mökille. Pari päivää todellista korpilomaa, ei nettiä, ei liikaa telkkaria, ei stressiä maallisista mammonista.

Tunnelma: CMX - Eteläisen Tähtitaivaan Kartoitus, Coldplay - Talk , Verenpisara - Etsin Sinua, Live - Ghost

Tuoksut ja mielikuvat

2005-11-24T07:55:00.000+02:00

Ok. Kävin suihkussa. Pesin tukan. Ihmettelin jälleen kerran uuden shampoon oudohkoa tuoksua. Joku tuttu haju, ei semmoinen tavallinen kukkainen vaan ehkä hieman mausteinen. Luin tuoteselosteen. Cinnamon. Mun shampoossa on kanelia. Onko tää nyt joku läppä, että kun haistaa kanelin, saa välittömästi mielleyhtymän jouluun ja jotenkin kierosti sitä kautta punaiseen?

Voiko ihmisen huijaaminen olla nykyisin näin helppoa? Viskataan vähän kanelia shampooseen, niin se poor bastard luulee oitis, että tää tosiaan on punapäille erikoisesti suunniteltu? Kas kun tuubista ei tupsahtele piparinpalasia.

Onkohan blondeille (miksi mainoksessa sanotaan "vaaleille"?) tarkoitetussa versiossa sitten jotain vaaleaa? Juustoa? Bruneteille tarkoitetussa shampoossa on pakko olla suklaata, vaikka ensimmäisenä tulikin mieleen aivan jotain muuta. Tiedättehän te: sham-poo.

Okei, aika huono.

Huraa mielenterveys!

2005-11-23T13:20:00.000+02:00

Haluan mielen irti ruumiistani. Kiskokaa piuhat irti, nyt riittää. Näin iso akka, vahvat käsivarret ja pontevat reidet, ruokahalu kuin hevoisella ja itsepäinen ku aasi. Ääntäkin lähtee ku hinaajasta. Minkä vuoksi näin laadukas kroppa pitää pilata mädällä sielulla? Minkä takia yksi ahdistuksenpuuska kesken työpäivää tekee koko mahtavasta matamista täysin hyödyttömän, nyyhkyttävän nynnerön?

Voi pylly. En tiedä miten kertoisin pomolleni, etten vieläkään ole tänne valmis. Hävettää, ahdistaa, eikä lääkityksestä ole mihinkään. Pillerit on täyttä turhuutta. Seuraavaksi koitetaan hypnoosia, sen jälkeen akupunktion ihmeitä. Niin, tai kun sais ees aikaseks sen hammaslääkärin varata.

Oon niin rikki että suoraan sanoen oikein vituttaa. Ihan kuin tää masennus olis joku tyyppi, joka tulee kesken hyvän päivän paukkamaan puupölkyllä päähän, tökkimään neuloilla ja haukkumaan huonoksi ihmiseksi. Tekee mieli taistella sitä vastaan, lyödä takaisin, kampata jalat alta ja pistää se jollakin hengiltä.

Mutta mitenkä sitä taistelis näkymätöntä vastaan.

Saamaton paska

2005-11-23T11:25:00.000+02:00

"Mun pitäis maalata, että voisin tarjota näitä kuvituksia jonnekin."
"Nii no, otat rensselit käteen ku pääset töistä, jätät telkkarin vähän vähemmälle."
"Joo, siihen tarvis vaan itsekuria jota mulla ei ole. En saa aikaseks."
"No, mutta nyt ku meet himaan ni otat vaan kynän käteen!"
"Joo, siihen tarvis vaan itsekuria jota mulla ei ole. En saa aikaseks."
"No eihän siinä oo muuta ku rupeet vaan tekee!"
"Joo, siihen tarvis vaan itsekuria jota mulla ei ole. En saa aikaseks."

jne.. jne..

En pidä minusta. Minu on ihan paska tyyppi. Se ei tiedä mitä haluaa, ja vaikka tietäis tarkasti, ei osais tehdä sen eteen mitään. Se ei jaksa, se on laiska ja saamaton ja tyhmä, niinku se joku kahvibändi laulaa. Minu pitäs köyttää kiinni piirrustuspöytään tai eläinlääkiksen pääsykoekirjoihin. Minua pitäs vedellä raipalla perseelle ja pakottaa se tekemään.

Mutta minu se vaan istuu sermien keskellä ja naputtelee turhia asioita turhille ihmisille. Minusta ei koskaan tule mitään, se vaan suree ja voivottelee ja vihaa itseään.

Pukki Schmukki

2005-11-22T21:01:00.000+02:00

Vois perustaa vaikka blogin: Joulupukin suosikit. James Blunt on hyvä ja soma. Yks Poets-fani muuttaa Saksasta Suomeen tyttöystävän luokse, ne tapas bändin tiimoilta. Peipe nauroi tänään katketakseen Hesen Valkosipuli-kerros -mainokselle, oli kuulemma niin hauskan huono. Se tykkää omenasta leivän päällä, sanoo että se on parasta maailmassa ja ettei ois keksinyt semmoista ilman mua. Viikonloppuna pääsee mökille. Frendit on vieläkin hyvä teeveesarja ja Nip / Tuck kans. Maha on täynnä. Pettäminen on kamalan ankeeta. Haluaisin mennä katsomaan koiranpentuja mukamas ostoaikeissa, että pääsisin semmoisia rapsuttamaan. Random facts.

Ja sitten isompi fact. Niin kummalliselta ja epämääräiseltä kuin se kuulostaakin, oon kelaillut millaista ois tehdä lapsi jollekin rakkaalle ystävälle, joka ei sitä voi itse saada. Lähinnä oon miettinyt asiaa tuntemieni homoparien kohdalla, kun olen läheltä seurannut miten onnellisia ne tyypit on yhdessä. Vasten tahtoaan lapsettomia heteropareja en taida tuntea, tai ainakaan näistä ongelmista ei ole mulle puhuttu.

Enhän mä tiedä, saanko lapsia itsellenikään, ja olen melko varma ettei aihe ole ajankohtainen vielä vuosiin näiden ihmisten kohdalla. Mutta ajatuksella on ollut jännittävää leikkiä. Se olisi hienosti tehty hienoja ihmisiä kohtaan.

Saattaishan siinä käydä niin, että kun joku oikeasti kysyis moista palvelusta, vois mennä pupu pöksyyn.

Miten tosta Nip / Tuck -äijästä tuli tossa sarjassa noin kusipää? Tekis mieli lätkiä sitä avokämmenellä muutaman kerran ja todeta, että get a grip, mies. Kasva isoks ja lakkaa hajottamasta sitä naista. Huoh.

Bongaa bändi

2005-11-22T09:28:00.000+02:00

Bongaa bändi! Kuvasta pitäisi löytyä vihjeitä 74 bändin nimeen. Duuniporukan kanssa ollaan löydetty jo AIIIKA monta. Jos olis aikaa, kirjoittaisin listan tähän. Paras kuva pitkään aikaan.

JA HUH: alaoikealla näkyvässä kalenterissa on merkattu mun synttärit vihreellä - Green Day!
Parhaus!

EDIT noin neljä tuntia myöhemmin: merkkasin kuvaan keltaisella löydetyt tai ainakin ne, joista on vahvoja epäilyjä. Punaisella rengastin ne, jotka vaivaavat vielä mieltä ja tulevat varmasti uniin asti. Selityksiä? Kuvan saa klikkaamalla isommaksi.

Staili, Wreck, Harry

2005-11-22T08:39:00.000+02:00

Paska Timon leffa on maailman katsotuin kotimainen. Myös Hesari tietää sen. Oon niin ylpee että meinaa pää keikahtaa harteilta lattialle kops. Siellä se sitten huutais että HYVÄ POJAT, HYVÄ!

Käytän nykyään paljon runotyttöhameita (kuten Saara sanoisi) ja eilen tästä oli jopa rahallista hyötyä. Sen lisäksi, että hameissa on mukava kulkea ja olla, bussikuski päästi minut ilmaiseksi kyydissään kotiin. Se oli joku iloinen arabi, näytteli peukkua ja totesi että gud stail! Tarkastajan varalta piti istua etupenkillä, oisin sitten ollut sen göölfrend! Hihii.

Harry Potter & the Goblet of Fire oli ihan superhyvä. Ihan superhyvä. Pätsin kanssa oltiin molemmat pelosta pökkelöinä joissain kohdissa, ja se toteskin että K-11 on liian vähän. Samaa mieltä. Kaiken maailman lohikärmeksiä ja kuolemaa.

Uudistin muuten vähän omia sivujani, aion jollain konstilla erottaa ne blogielämästäni. Eli virallistaa ne. Ei siellä kyllä vielä ole juuri mitään nähtävää.

Soimaan: Keanea, Liveä, Poetsia ja CMX:ää.
Fiilis: Parempi ku eilen.. hajotti vähän huolella.

Arki läimii

2005-11-21T16:36:00.000+02:00

Mikä siinä on, mikä tässä paikassa on? Miksi samat asiat, joista kotona tunnen selviäväni, muuttuvat duunissa kurkkua kuristavaksi stressiksi, enkä selviä itkemättä päivästä, enkä ymmärrä että mulla on kaikki hyvin? Miksi musta tuntuu täällä, että maailma kaatuu niskaan eikä mikään yrittämäni asia tule koskaan onnistumaan?

En saa mitään järjestykseen, ikävöin kissoja, pelkään ihmisiä, henki ei kulje, keskittymiskyky nollassa. Olen odottanut Cheerioiden kanssa tehtävää mökkireissua innolla viikkoja, nyt olen perumassa sitä koska olen huono, pennitön ihminen joka ei ansaitse sellaista kivaa eikä minulla ole varaa satsata siihen yhtä paljon kuin muilla.

Lääkkeet eivät enää tehoa, en huomaa mitään eroa tässä olossa tai paniikissa tunti sitten. Itken sermien takana, pakenen kaulaliina naamalla pakkaseen ja pysäkille.

Way to go. Voi pylly, että mä olen hyvä ja vahva ihminen.

Kissaikävä

2005-11-21T15:36:00.000+02:00

Huh huh. Olen alkanut pienesti ymmärtämään, millaista on menettää lapsensa vaikkapa avioerossa tai ulkomaalaisen siipan matkaan. (En puhu nyt kuolemasta, sitä tuskaa en suostu edes kuvittelemaan).

En pysty ajattelemaan kissoja enää itkemättä. Ja kyllä, vertaan tässä kissoja ihmislapsiin. Äidit ja isät sanokoon mitä tahansa. Jos on jonkun olennon kasvattanut pienestä pennusta isoksi kollikaksi asti, 2-9 vuoden ajan päivittäin huolta pitäen, paskoja siivoten, lääkkeitä kurkkuun mahdollisimman hellästi tunkien niin kyllä siihen kumman äidillisesti kiintyy.

Uudelleen ja uudelleen: Poets of the Fall - Signs of Life (kohta vuosi takana, eikä kyllästyminen ole lähelläkään.. joooo), James Blunt - Back to Bedlam

Linnunpoltto

2005-11-21T09:15:00.000+02:00

Paska Timo keksi uuden harrastuksen.. puhuttiin eilen lintulaudoista ja kaveri luki kommenttini hieman väärin.

"luin et linnunpoltto"
"siin olis kiva urbaani harrastus"
"poltetaan lintuja"
"rakentaa semmosia ruokavalioita et kun ne tuikkaa tuleen ne palaa hulluna"
"linnunpoltto"
"birdburn"
"birdburning community"
"'Terve, mä olen Kaivo ja olen soittanut Raptorissa aikaisemmin. Nykyään vedän tätä Suomen birdburning-harrastusta.'"
"'meillä on iso ja eloisa yhdistys täällä suomessa, ja paljon touhua suuntautuu myös ulkomaihin. Ihan Espanjan birdburning-maniaan asti ei täällä Suomessa ole vielä innostuttu, mutta selvästi tämäkin laji herättää paljon kiinnostusta. Meillä on muutamia ihan kansainvälisen luokan birdburnaajia on ihan täällä kotimaassakin.'"

Semmoisen monologin Paskis veti irkissä, nauratti taas aika huolella.
Paskis on paras. Paras ystäväni. Mulla on sitä ikävä. Mutta Paskis asuu Tampereella, ja sillä on ihana vaimoke ja Julius-lapsi. Julius-lapsi sanoo aina terveisiä että jokel jokel.
Kun on perhe, ei ehdi lapsettomien hulttioiden kanssa ihan aina kirkolle remuamaan.

Jos Paskis ei tule Tiian luokse, pitää Tiian mennä Paskiksen luokse. Ja käydä samalla katsomassa CMX:ää.

Niin, ja kuten kuvan laadusta voitte päätellä: mulla on duunissa Paint. Ei Photoshop. Photoshop good. MS Paint fun.

Retro sucks

2005-11-20T20:41:00.000+02:00

Voi perkele! Idolsissa kasarimeininki. Voi helvetti että vihaan kasaria. Vihaan sukkahousuheviä ja kiharrettuja puudelimiehiä ja kuolleen ketun näkösiä härpäkkeitä takaraivossa. Vihaan näitä biisejä, vihaan kasaria vihaan VIHAAN!!!!

Final Countdown pitäs kuopata jonku ydinjätteen messissä jonnekin ikiroutaan saatana.

Pettämisestä

2005-11-20T19:24:00.000+02:00

Mua ahdistaa tämä ihan suunnattomasti. Tekisi mieli sanoa tuolle naiselle, että lähtis kävelemään, paiskais oven kiinni perässään. Olen ollut samantapaisessa suhteessa joskus, enkä halua sellaista helvettiä koskaan enää. Voiko ventovieraalle, kasvottomalle ihmiselle kertoa mielipiteensä siitä, miten sen pitäisi toimia? Tietämättä koko tarinaa?

Suljetaan nyt pois se mahdollisuus, että koko soppa on keksittyä. Koska aika tavalliselta paskalta parisuhteeltahan tuo kuulostaa. Äijällä liian vilkas yöjalka, naisella (mahdollisesti juuri siksi) päivät täynnä paranoiaa ja mustasukkaisuutta.

Pakko mennä halaamaan omaa kultaa. Mulla on asiat loppujen lopuks niin hyvin.

Kisperi, Tauko ja Ikea

2005-11-20T17:45:00.000+02:00

Eilen tuli illalla yhtäkkiä kaverikaipuu. Piti sännätä Kallioon näkemään ihmisiä, alunperin piti mennä Tepon kanssa mut nähtiinkin myös Kisperi ja Luigero ja vaiks ketä. Tauossa meteliä, röökinsavua, kaliaa ja höpöttelyä, Teppo teki kännihoudinit ja katosi ilmeisesti kohti kotia. Stadin Tähdessä mahdollisimman epärytmistä ja tyhmännäköistä tanssia Kispen kanssa ja DJ Sepe eli Seppo. Puol kolmen maissa pirssillä kotia kohti, tietty jonkun Esson kautta kun yönälkä iski. Avaruussämpylää sieltä mukaan, joku folioon kääritty pötkäle jonka hotkaisin ennen kotiovea ja röyhtäilin varmaan superherkullisia tuoksuja pitkin kämppää.

Yöchatille naureskelua, siideriä ja naksuja. Kispe on ihana! Mää pidän.

Yhdentoista maissa kömmittiin petivaatteista ylös ja paineltiin Tapiolan markkinoille. Hyviä leipiä sai sieltä! Tommoista ihme limppua, missä on oliiveja ja fetajuustoa. Sinne tuorejuustoa ja oikeeta juustoa väliin ja avot, oli aamupala rokkipojille tarjoiltu nopsaan. Tänään äiti ei jaksanut kokata. Äitiä laiskotti. Äiti pakotti pojat syömään mäkkimättöä ja markkinaleipää.

Iltapäivällä M sai jonkun tylsyys- tai inspiraatiokohtauksen, mistäs sitä tietää kumman. Raivattiin puol olkkaria tyhjäks ja köröteltiin Ikeaan mittailemaan kalusteita. Jipii! Maailman kivoint. Äijät naureskeli nurkassaan, että mitähän tästä taas seuraa, niinhän ne aina. Rotjakkeet.

Ikeas oli maaliman suloisin pieni koiranpentu (samanlainen ku tuossa kuvassa)! Vakoiltiin sitä ihan pikkasen, se oli semmoinen surullisen näkönen ruttunaama, omistajaukkelin takin sisältä kurkisteli.

Pään sisällä on asiat taas vähän sekaisin, ei nyt kamalasti mutta silleen että joutuu muistuttelemaan itselleen koko ajan, mikä on oikein ja mistä asioista ei kannata ottaa stressiä. Ehkä tää on taas näitä itsetunto-kysymyksiä, en mä tiedä. Koska sitä oppis, etteivät hyvät ystävät katoa minnekään, vaikkei niiden kanssa ravaa jatkuvasti baareissa tai pidä yhteyttä päivittäin? Huoh.

Mut siks esimerkiks ehkä sit osaa arvostaa myös esim. M:n kaltaisia ihmisiä. Että viina ei tuu mieleenkään ajanvietteenä, ja että selvinpäin on kivaa tehdä ihan kaikkea muuta. Sitäpaitti se on vielä semmonen, mille on helppo puhua. Kun en mä tykkää kovin monen kanssa jutella mitään tavallisia syvällisiä asioita, joita älykkäät ja mukavat ihmiset keskenään juttelee. Mainio tyyppi, mää pidän.

Pitämispäivä.

Kolmen tunnin päiväunet

2005-11-19T20:04:00.000+02:00

Joo huomenta. Kömmin just tuolta peiton alla, silmät ristissä ja unista hämmentyneenä. Just näitä unia, joita luulee pitkän aikaa todellisuudeksi, ja vasta oikeasti herätessään tajuaa missä mennään. Sitä uneksii heräävänsä, lähtevänsä ulos jotain tuttavaansa vastaan ja nukahtavansa pihalle uudestaan. Näkee naapurin tätejä, jotka tulevat kertomaan että äiti soitti ja kysyvät kauanko olet tässä pihalla nukkunut. Ihan kummallista. (Unessa oli kyllä hauskaa se, että tuttava jota lähdin vastaan, oli ala-asteen aikainen paras ystäväni, jota en ole nähnyt vuosiin.)

Ja jotta Nukku-Nakki-Matti ei vaan päästäisi liian helpolla, nakkasi se sekaan yhden takaa-ajonkin. Käytiin jonkun heebon kanssa bileissä, joissa oltiin nk. kuokkavieraita ja nähtiin liikaa asioita. Tappotuomiohan siitä tuli gangstereiden taholta. Esitin siivoojaa ja pakenin roskapussit sylissä pyssymiesten ohitse, juokseminen oli tietty taas hankalaa ja jalat tahtoivat jäädä katuun kiinni. Ilmeisesti tavoittivat minut viimein ja loppu näytti olevan lähellä, mutta luojan kiitos heräsin hengissä rappukäytävässä mekastavien teinien känniriemuun.

Kiva päivä. Doktor Philiä ja herkuttelua: kokkailin pojille nuudeli-kana-kasvis -wokkia jollain herkkukastikkeella (soijaa ja sipulia) ja jälkkäriksi plättyjä. Käytiin Stockmannilla pyörähtämässä ja hain vähän uutta vesiväripaperia.. nyt voiskin loppuillan vaikka tuherrella.

Toisinsanoen en eilisestä listasta ole saanut vielä mitään tehtyä ja kohta on maanantai. Hyvä hyvä hyvä.

Lemureita ja toimintalistaa

2005-11-18T14:33:00.000+02:00

Madagaskarista on löytynyt uusi makilaji. Huisaa. Lähden sinne ja pelastan ne kaikki sukupuutolta!

Viikonloppu tulee. Kert eläintenhoitajan koulutusta ei löydy, ni must tuleekin maurikunnas. Tehdään peipen kanssa kunnon paketti piirrustuksia ja tuherruksia, ja sit meen kolistelemaan kustantamoiden ovia. Täältä tullaan, Mauri! Kohta hengataankin samoissa cocktailkekkereissä. Ohan se niinku varma.

Tässä toimintalistaa, asioita joita PAKOTAN itseni viikonloppuna tekemään:

Piirrä, piirrä, piirrä.
Maalaa
Levyarvostelut, kirjota ne
Pura AW:n haastis nauhalta paperille.

Soi: James Blunt, Poetsit, CMX. (So what else is new? )

Osta hyvä CMX!

2005-11-18T12:42:00.000+02:00

No niin. Tilasin ennakkoon CMX:n Pedot-levyn, ja se köllöttelee edelleen postissa noutajaansa odottelemassa. Mukana myös juliste. Nyt kuitenkin löysin nimmariversion Free Record Shopista ja ostin.

Jos joku vielä haluaa hankkia itselleen tämän mainion levyn mainioon hintaan, ottakoon yhteyttä! Voin noutaa postista ja postittaa maksutta eteenpäin. Ai, miksikö? Haluaisin siellä mukana olevan julisteen sekä säästyä lisäkuluilta, joita syntyy, kun jättää postiennakkopaketin noutamatta. Hehe.

Töihinpaluu

2005-11-18T10:17:00.000+02:00

Hei, mä olen hengissä. Pitkän sairasloman jälkeen sermien kätköissä, paremmilla mielin, kokeiluhengessä. Maanantaina pitää soittaa tsykerölle ja kertoa fiilikset paluusta, pomon kanssa tsekkaillaan kohta mulle uutta tehtävää.

Kun miettii tätä paria kuukautta taaksepäin, niin kyllä tuosta lepohetkestä oli oikeasti hyötyä. En uskonut ollenkaan, että kotona möllöttäminen auttaisi uupuneeseen, surulliseen olotilaani, vaan taisin olla väärässä. Minä pari kuukautta sitten. Minä nyt.

Ero on valtava, vaikka matka on vielä pitkä.

Emily Rose

2005-11-18T01:18:00.000+02:00

Voi pojat, voi pojat! Emily Rose oli oikeasti hyvä. Viis kriitikoiden mahdollisesta kitinästä (en lue arvosteluja, en voi tietää ylistävätkö ne vai kitisevätkö), mä olen ihan myyty. Pisti vähän miettimään tiettyjä juttuja, vaikken nyt ihan justiinsa ole kirkkoon pinkasemassakaan tunnustamaan uskoani.

Sen verran kuitenkin hätkäytti, että huominen safkis saattaa mennä googlen ja aiheeseen liittyvien hakusanojen parissa. Mahtavaa! Oli myös lysti huomata, miten erilaiset ihmiset aiheeseen reagoivat. Tosikot kauhufilmien ystävät narisivat poislähtiessään, että täähän oli ihan lälly ja diibadaaba, tylsää oikeusdraamaa ja liian vähän saatanoita. Höpö höpö! Mussa on vähän semmoista foxmulderin vikaa, että uskon aika herkästi asioita - tai jos en nyt ihan loppuun asti allekirjoita, niin ainakin henkimaailman jutut saa mielikuvituksen laukkaamaan tuhannesti paremmin kuin vaikkapa puhtaat faktat jostain maailman turhuudesta.

Toi siippa on sitten vähän enemmän semmonen faktojen ystävä, danascully, sillä on aina tarve selittää asioita järjellä ja perustella vaikkapa joku fengshui sillä, että "oikeastihan sekin hömpötys perustuu vaan järkeviin käytännön ratkaisuihin, eikä sinänsä ole mitään suurta viisautta." Mutta hyvä niin, vähän tämmöst kivaa tasapainoa tähän kun toinen kulkee jalat maassa ja toinen pää pilvissä huitoo menemään.

Onneksi leffassa oli myös M, se on kans vähän semmoi foxmulderi. Mahtavaa!! Täst lähtien pyydän sen jokaiseen spiritual yada yada -elokuvaan messiin.

Ja nyt kun sais vaikka etukäteis-joululahjaks vielä Enkelit ja Demonit niin vois tosissaan seota näistä asioista.

Yllätyskekkerit

2005-11-17T13:48:00.000+02:00

Ihan parasta! Kun kukaan ei ole hoksannut järjestää minulle koskaan yllätysjuhlia merkkipäivänäni, järjestänkin niitä siis muille. Tosin, ensimmäistä kertaa vasta eilen. Pyysin paikalle peipen parhaat kaverit ja pari mimmiä universaalin mies/nais-tasapainon ylläpitämiseksi, ravasin päivän kaupungilla ostellen paperihattuja, käärmepillejä, serpentiinejä, ilmapalloja sekä itse lahjan. Jutta tekaisi edellisyön kähmyssä pari vuoallista tiramisua (nam!!) ja tytöt toivat mukanaan myös kuohuvaa.

Lahjalistaan sisältyi Reino-tossuja, verenpainemittari, leffoja sekä ostamani Happy Tree Friends-muki ja Tinttikrääsää. Ehkä jotain muutakin, ei jaksa muistaa.

Ukkeli tuli kotiin (myöhässä, tietenkin) ja me kymmenpäinen porukka kyyhötettiin olkkarissa odottelemassa. Jännitti ihan hulluna! M meni ihan hysteeriseks, puhalteli pilliin ja huusi yllätyksen jälkeen että "mua jännitti mua jännitti!!". Itse kirjaimellisesti tärisin jännityksestä kyttäillessäni ovisilmästä, milloin mies kiipee portaita. Huiii olipa hauskaa! Sit tempastiin kakut naamariin ja paineltiin keilaamaan, sekä tietenkin jälki-istuntoihin paikalliseen baariin.

Voi notta. Kuulkaas lukijat, jos teidän läheisillänne on synttärit tulossa ettekä tiedä miten muistaa, ni testatkaa tätä. Taattu menestys!

Huomenna sitten töihin, jännittää aika pirusti, mutta toisaalta kivaa, että lakkaa tämä totaalisen hyödytön fiilis kuin seinään. Onhan se mun duuniin niin pirun merkityksellistäkin...

Supersöpöilylinkki: Tiikervauvat!
Leffajee tänään: Emily Rosen kirous!

Multsi

2005-11-16T16:19:00.000+02:00

Ei voi ymmärtää, miten johonkin sarjaan voi jäädä niin kovasti koukkuun. Eläytyä. Multsista tuli eilen kauden viimeinen jakso, eikä hajuakaan milloin se taas jatkuu. Voi hitto. Itku pääs, eikä mitään hirveen kamalaa edes tapahtunut. Väääää! Gimme back my Multsi!!

Fasaani töräyttelee taas pihalla (talon asukit ovat nimenneet sen Pomoksi. Pomo tykkää phäkinöistä) ja kahvi maistuu hyvälle.

Hyvä, että kirjoitin tämän tekstin jo aamukymmeneltä, mutta muistin postata vasta nyt!

Luolaan erakoks

2005-11-15T10:36:00.000+02:00

Pään sisällä on semmonen piru. Se on inhottava ja vittumainen, typerä olento joka nappaa matonreunasta kiinni ja tempasee, just kun olen edellisesta horjahduksesta saavuttanut tasapainon takas. Se raapii silmät verille ja pistää migreenin ohimoille, puristaa sydäntä niin että vedet nousee silmiin.

En halua olla sen kanssa tekemisissä, enkä voi sille mitään. Mutta enhän mä sitä mihinkään saa karkotettua, en ennen kuin oon päässyt eroon kaikista ihmissuhteistani. Tai ei mun niistä tarvitse edes päästä eroon, tää pirulainen hoitaa onneks kaiken mun puolesta.

Lappiin, luolaan tai kuoppaan, eikä ikinä enää yhteydenpitoa kenenkään kanssa. Ikinä enää. Haistakaa kaikki paska.

Saatanoita vampyyroita noitanoita

2005-11-14T23:56:00.000+02:00

Dracula! Yhdeksäs Portti! Sleepy Hollow! Interview with a Vampire! Paholaisen Asianajaja! Witches of Eastwick! Kuudes Aisti! Jack Nicholsonin Wolf! X-files! Emily Rosen riivaaja! Jne, jne, jne, jipii!

Paljon, paljon, paljon hyviä saatanoitavampyyreitanoitia, henkiä ja pirulaisia. Kylläpä isosta pahuudesta voikin kehitellä aina vaan hienompia juonia, hahmoja ja elokuvia. Ihokarvat nousee pystyyn. Enkä nyt tarkoita verenvuodatusta, päiden- ja raajojen katkomista, vaan puoliksi näkymätöntä jännää. Sellaista, jonka kamaluudesta puolet tulee omista käsitteistä, opeista ja mielikuvituksesta. Sellaista, jota ei välttämättä ole olemassa muualla kuin taruissa ja uskonnoissa - tai sitten on.

Että minä pidän semmoisesta. Niin kovin paljon minä pidän. Huomenna soitan Pätsille ja sovin Emily Rose -tällit. Siitä trailerista meinaa jo lähteä siististi järki, mitähän tapahtuu, kun joutuu katsomaan sitä pari tuntia putkeen? JESH!

(Enkä jaksa linkkailla, kyllä te itsekin osaatte sinne imdb:hen mennä ja katsoa, mistä minä puhun.)

Monopoliin uusia ruutuja!

2005-11-14T15:02:00.000+02:00

Ojeee! Nyt löytyi linkki, jota kaikkien pitää klikata! Ihana äänestys, paras vuosiin!

Monopoliin valitaan uusia ruutuja, kertoo Helsingin Sanomat. Me, eli kunnianarvoisat pelaajat, saamme äänestää uusia kohteita ostettavaksi laudalta. Vaihtoehtoina mm. ihanat Tavastia-klubi sekä Kallio!

Ooh! Jos noi kaksi löytyy uudelta laudalta, hankin välittömästi ja järjestän ystävilleni Monopoli-illan. Huikeeta!

Soitossa: A(labama)3 - Too Sick to Pray, Audioslave - Your Time Has Come, Electracy - morning Afterglow.

Omin pikku kätösin

2005-11-14T10:59:00.000+02:00

Näin tämän jo muutamalla, joten en tasapuolisuuden vuoksi linkitä ketään. Kelailin kirjoittavani kokonaisen merkinnän käsin, mutta ihan hyvä että joku keksi siitä vääntää meemin. Pääsi käsi vähemmällä :) samassa paketissa omakuva, idea Sedikseltä. Pittää joku päivä tehä parempi.

Herätys, täällä hyperventilaatio

2005-11-14T10:09:00.000+02:00

Jaha, vaihteeks näitä öitä. Herra Nukkumatti oli sitten päättänyt läjäyttää melkoiset painajaiset ilmoille. Unessa olin muutaman sadistisen narkkarin vankina pariinkin otteeseen - mikään, mitä heidän hyväkseen tein, ei tuntunut riittävän. Viimein kyse oli autosta, jonka olin pyynnöstä toimittanut katsastukseen, mutta en enää muistanut minne konttorille. Autossa sisällä oli jotain, mitä nämä ihmishirviöt halusivat takaisin (ei, autoahan ei niinku saa enää takaisin katsastuksen jälkeen..). Minut oli kuitenkin jo moneen kertaan hakattu ja kasvojani viillelty, enkä puolitajuttomana saanut päähäni, mikä useammasta konttorista oli kyseessä.

Vangitsijani olivat jo tappaneet pari tuttavaani unen aikana, joten tiesin elämäni olevan enää pienen hetken mittainen. Itkin, pyysin armoa, kirjoitin salaa taskuuni paperilappua, jonka joku ehkä löytäisi, jos ruumiinikin. Muistan kirjoittaneeni äidille, isille ja siipalle, kuinka heitä rakastan. Anelin armoa, heräsin kyynelten valuessa vuolaana pitkin petiä ja tajusin peipen pitävän minusta kiinni ja hyssyttelevän. Happea tuli liikaa, hengitystä ei saanut rauhoittumaan. Pyysin laittamaan valot päälle, tärisin myttynä tyynyyn huohottaen ja kipu keuhkoissa hetken aikaa. Vessassa piti käydä tarkastamassa, ettei viiltoja näkynyt, ettei veri vuotanut oikeasti.

Kukahan keksisi sakset, semmoiset joilla unen saa katki eikä unessa tuntemansa asiat yllä enää heräämisen tälle puolelle? Naks, olet hereillä. Nips, kauniita unia.

Terve meininki. Vaan nyt on sanottava pari muutakin asiaa.

CMX:n Pedot on hyvä albumi. Ihan oikeasti, vaikka ne kriitikonplantut ja muutamat vannoutuneet ikiaikaiset fanit muuta väittävätkin. Pedot on vain yksi näistä levyistä, joita pitää jauhaa ja jauhaa ja jauhaa, ennen kuin ne saa nieltyä. Alle kymmenen kuuntelukerran jälkeen tästä on oikeastaan ihan kenenkään turha käydä mitään napisemaan. Nii! Ja Aki on mukava mies. Minä pidän Akista. Ja Aki pitää kakusta.

Parvekeoravista yksi on jo superkesy. Kädestä se ei suostu syömään, ja ehkä on viisainta jättää tämä tuttavuus sille asteelle. Ei sitten mene hölmöilemään ilkeämielisten ihmisten ollessa kyseessä. Uskollisesti se kyllä joka aamu ilmestyy kaiteelle juoksentelemaan, ja heti kun avaan oven, hyppää pieni halkiokorvainen paskatassu partsin lattialle ja kipittää luokseni. Jos se osaisi ihmisten kieltä, se varmasti huutaisi iloisena että phäkinätäti! Phäkinätäti! (Ihan varmasti).

Soitossa: CMX - Pedot, 51koodia - uutta ja vanhaa.

Kuva: Leivoin lauantaina ensimmäistä kertaa elämässäni pullaa. Pojat täällä mussutti onnellisina, herra O:n mielestä ylittivät äidin paistokset! SE, jos mikä, on KOHTELIAISUUS.

Syntymävuoden hittibiisit

2005-11-13T20:48:00.000+02:00

Hehee. Löytyipäs taas intternetistä hauska sivusto. Katselen tässä sivusilmällä Idolsien ulinaa livelähetyksessä (Agnes on paras!!), ja hoksasin jossain vaiheessa että biisit esittäjille on ilmeisesti valittu syntymävuoden mukaan. Pakkohan se oli heti käydä etsimässä vaihtoehtoja, joita itse olisi voinut tuolla hoilata. Jos olis ollut pakko. Aseella uhaten.

Löysin tälläisen sivuston. Kaikkien älyttömyyksien joukosta olisin ehkä valinnut lystisti älyttömän, vuoden 1977 lista sijalta 88: Somebody to Love (Queen). Kuvitelkaa, mikä riemu tuo olis kajauttaa telkkarissa!

Lystiä riitti vielä oman synttärivuoden ulkopuolellekin, nimittäin kasarilistoja kun katselee, meinaa aivoverenvuoto yllättää välittömästi. Pääjukeboxi noita sitten varmaan soitteleekin aamuisin herätessä seuraavat pari viikkoa. Voi kuolo!

Kaikenlaista hassua muutenkin. Esimerkiksi vuodelta 1985 löytyy tämä kaksikko:

28. Lover Boy, Billy Ocean
29. Lover Girl, Teena Marie

Tiukka skaba sijoituksesta, maskuliinisuus vei tällä kertaa voiton!
(Melrose on muuten tehnyt rakastajapojasta killerihyvän coverin, check it out. Linkittäisin Melrosen tähän, mutta ei semmosilla rokkareilla mitään saittia ole. Mutta kyllähän te tiijätte.)

Suurenmoinen kullipuku

2005-11-13T17:46:00.000+02:00

Anteeksi ruma kielenkäyttöni otsikossa. En se ollut minä, syy löytyy Rockhuora-Tatun ihanista sarjakuvista ja etenkin tästä yhdestä. Jos huumorisi ei kestä, koita silti ymmärtää: meitä joitakin kyseiset ruudut jaksavat naurattaa päivästä, viikosta, kuukaudesta toiseen. Oletusarvoisesti lukijat tietenkin tuntevat myös vähäisesti rock- ja pop-historiaa ymmärtääkseen nk. koukut.

En siis piirtänyt A.W:lle jänistä, mutta sen sijaan puhuimmekin hieman asiaa uudesta levystä ja vähän sen vierestäkin. Kullipuvusta ynnämuista päivänpolttavista aiheista. Huh huh, nyt istun kotona ja nauran veet silemissä, nk. Vielä kun tämän tunteen saisi kirjoitettua itse juttuun.

[Hauskaa myös, että Juuso on hehkuttanut irkissä jotain Rushia pari päivää. Luulin, että bändiä, ("Akilla on kaikki Rushin levyt!") mutta olikin joku teknoilutapahtuma. Melkein sama asia, melkein.]

Hevistä heviin.

Kävin taas läpi blogisuosikit, ja kaikkialle tuntuisi kuuluvan suht hyvää. Yleinen hyvyysviikko. Salanimien hevimerkinnästä heräsi pari ajatusta. Olen kuullut usealta muultakin taholta nillitystä ja kitinää siitä, että ketä kiinnostaa joku Nightwishin hajoaminen tai siihen johtaneet syyt. Samalla tapaa voisi kysyä, että ketä kiinnostaa Nokian osakekurssit tahi puhelimien menekki maailmalla. Vientituotteitahan nämä kansainväliset artistit ja bändit nykyään ovat, ei tässä puhuta pelkästään muutamasta ihmisestä, jotka sattuvat tekemään yhdessä musiikkia. Nightwish on yksi tunnetuimmista tuotteista, joita meidän maastamme maailmalle on onnistunut lähtemään kompuroimatta kuukauden päästä maitojunalla takaisin. Esimerkiksi itselläni kiinnostus aiheeseen ei johdu faneudesta, mutta hiukan se kuitenkin jännittää, miten ison maailman fanit ja mediat suhtautuvat tähän soppaan.

Toki uutisointia aiheesta on rutkasti liioiteltu, siitähän ei päästä mihinkään. Mielestäni Tarjan kyyneleiden näyttäminen uutisissa on kuitenkin aika paljon miedompaa kauraa kuin esimerkiksi parin vuoden takainen Jussi Ahteen kokaa nokkaan -pätkä. Siinä mentiin jo aika röyhkeästi tiedonvälittämisen ja skandaalinkäryn nostattelun horjuvan rajan ylitse. Mulla oli oikeasti hämmentävän paha mieli yksityishenkilön, tässä tapauksessa Ahteen puolesta.

Tarja sentään järjesti itkulleen tiedotustilaisuuden, Jussi oli vain tyhmä. Ja oletti olevansa sitä yksityisesti.

Aki Wille

2005-11-13T12:43:00.000+02:00

Menen parin tunnin päästä haastattelemaan CMX:ää. Tai no, ainakin Yrjänää, en tiedä tuleeko muita heppuja paikalle. Halmkrona ehkä, ja toivottavasti, on lystikäs heppu. Ensimmäisen kerran kymmenvuotista, muihin verrattuna ylivertaista idolia tapaamaan mennessäni pyöräytin melkein jännityskakkelit pöksyyn, nyt ei pelota pätkääkään - tietää jo, ettei Aki syö, se on mukava mies. Niitä ihmisiä, joiden äänessä on jotain niin rauhoittavaa, että siihen voisi nukahtaa.

Tietäisi vaan, mitä kysyisi.

Migreeni on kolistellut ohimoilla pari päivää. Helvetti. Särkylääkkeet eivät auta, pitää vaan jaksaa tätä pientä jomotusta. Isillä ja äidillä oli molemmilla sama "tauti", perinnöllistähän se. Ja minä poden jo etukäteen huonoa omaatuntoa vaivoista, joita omat lapseni tulevat minulta saamaan. Jos kaikki menee hyvin ja niin kuin olen haaveillut (eli mies pysyy kainalossani hamaan tulevaisuuteen, jne. jne.) niin ainakin saavat isältään kilometrin mittaset ripset ja ruskeat silmät.

Vaan eipä tässä kiire mihinkään. Kattellaan. Nyt otan kynän kauniiseen käteen ja piirrän vaikka AW:lle kuvan jäniksestä, jos ei kysymyksiä paperille synny.

(Kuva: YLE / Raumanmeren Juhannus)

Huraa ilmaispalvelujen toimivuus

2005-11-13T01:43:00.000+02:00

Blogin sai sitten toimimaan poistamalla kaikki itse tekemänsä muutokset (ei niihin menny ku pari päivää, "ei se mitään"). Pitää huomenna perehtyä tähän paskaan tarkemmin ja kenties muuttaa taas takaisin omalle saitille ja diibadaaba.

Tai lopettaa koko touhu. Alkaa ottaa lievästi päähän.

Haloo?

2005-11-12T15:32:00.000+02:00

Kirjoittelin aamulla, teksti näkyy muokattavana mutta ei ilmesty muiden luettavaksi. Huoh. Sen siitä saa, kun luottaa johonkin muuhun kuin omaansa.

Blogger, where art tho?

2005-11-12T10:11:00.000+02:00

Lauantai, kuinka mukavaa. Heräilin tunti sitten, pikasuihkut ja tiskaukset, kohta iso kiulu kahvia ja pojatkin varmaan jo kolistelee rappukäytävässä.

Toisilla se on arkea tämä viikonloppukin, mutta kivaa semmoista.

Eilinen tsykerön istunto meni ihan hyvin. Pohdittiin, johtuuko ahdistus työhön palaamisesta minusta itsestäni ja tästä kerpeleen masiksesta, vai eikö homma oikeasti ole sitä, mitä minun "pitäisi" tehdä.. vai onko vika paikan ilmapiirissä tai jottain. Ensi viikollahan se nähdään - torstaina takaisin duunarin arkeen. Jos yrittäisi ihan viikonkin selvitä ilman yhtäkään kohtauksentapaista. Vois tuntea itsensä normaaliksi.

Kimppakivaa!

2005-11-11T17:23:00.000+02:00

Hei mahtavaa. Olen pähkäillyt jo pitkään yhteisblogin perustamista jonkun nastan tyypin / nastojen tyyppien kanssa, ja nyt se on sitten tehty. Herkku teki aloitteen, meitsi huudahti jesh! Osoitteessa jotainsinnepain.blogspot.com kirjoittelemme siis näiden parin mimmin kanssa aiheesta sun toisesta, varmaan ihan lystiä menoa kunhan vauhtiin päästään.

Ei voi mitään, pakko tunnustaa: ei mulla oikeasti ole enää muuta elämää.

Big Brother (munasta asiaa)

2005-11-11T15:43:00.000+02:00

No voi nyt helvetti. Mistä tietää, että ohjelman suosio on laantunut? No siitä, että pitää kehitellä kohua herättäviä juttuja, joihin kansa uskoo kuin Kekkoseen. Oikeasti noita kahta eukkoa ei varmaan vähempää vois kiinnostaa jonkun bb-tontun kulkuset ja niiden elopaino tai juuresta latvaan -mitta. Kunhan nyt saatiin taas vähän jutunjuurta, johon teinit ja hyväuskoiset voivat reagoida jollain tavalla ja saada kohua aikaiseksi. Ihme, ettei tätä ollut lööppiotsikoissa - vähän liian ujolla tekstillä varmaan lähdettiin liikenteeseen. Tehoa olisi voitu ehkä lisätä haukkumalla naiset lihaviksi, kertomalla niistä vähän likaisia menneisyyden juoruja, tai nimittämällä joku kilpailijoista kaappihomoksi.

Hauskaa on myös se, että näiden "mielipiteiden" sanojiksi oli pakko keksiä naisihmisiä. Miesten suustahan tuo olisi ollut vain kateellista panettelua, kun mies itse ei pääse telkkariin varustuksiaan esittelemään.

Apua, vihaan mediaa.

Pulimuorin paluu

2005-11-11T09:42:00.000+02:00

Ruotsista bäk, olipahan reissu. Menomatka mentiin lentäen, joten se oli kepposta kauraa, mutta keikanjälkeinen yö ulkona ja paluumatka laivalla otti vähän voimille. Oltiin kuin kunnon pulimummot konsanaan - halpaa punkkua puistossa ja yö metroasemilla notkuen. Hotellihuonettahan meillä ei ollut, mitä sitä suotta rahojaan törsäämään johonkin nukkumiseen! Aamuseiskalta laivaan, kuuden tunnin unet ja vaeltelua kännisten eläkeläisten seassa.

Keikka issessään oli sitä perinteistä eli Hienoutta. Tavattiin lystikkäitä ruotsalaisia faneja kans, sekä vanha (duuni)kaveri Lotta, joka pamahti paikalle etukäteen varoittamatta. Olipa hienoa nähdä! Sinne se ilmestyi, "mä arvasin että sä olisit täällä". Taidan olla vähän ennalta-arvattava, mitä Poetsiin tulee.

Ruotsihan toki on siitä kumma maa, ettei siellä saa polttaa tupakkia ravintoloissa. Samaiset kuppilat myös suljetaan arkisin jo puolenyön aikaan, piti oikein vaivaa nähdä että kolmeen asti auki olevan juottolan löysi. Vaan hyvä juottola olikin, oiskohan nimeltään ollut Kelly's? Hevi raikas (raskas freesi?) ja ihmiset oli mukavia.

Nyt on yöunet nukuttu, kahvit vedetty naamariin ja tarkotus ois tässä palailla pikkuhiljaa taas normaalirytmiin elämässä. Taidan vielä nakata parit pHäkinät oraville ja huristella bussilla tsykiatrin vastaanotolle. Hyviä uutisiakin on sille: viime kerran jälkeen hyviä päiviä plakkarissa ainakin viis tai kuus!

Tukholmaan!

2005-11-09T11:40:00.000+02:00

No niin! Näin sitä mennään. Potf-cheerio -paita päällä, tukka takana, Tukholma edessä. Oravat, linnut ja kukkaset ruokittu, tiskit jätetty lojumaan. Piti pestä, mutta en ehtinyt.

Pitäkää huoli, nähdään ylihuomenna!

HS.fi: -aiheeseen

2005-11-09T08:07:00.000+02:00

Hei! Herätkää! Blogikansa! Mitä on tapahtunut HS.fi-blogeille blogilistassa? Missä ne ovat? Syöksittekö ne vallasta? Olenko minä jäänyt jostain paitsi?

Ruusperit ja Ruattit

2005-11-09T07:11:00.000+02:00

Katselen aamuteeveetä ensimmäistä kertaa varmaan kymmeneen vuoteen. Noin viidentoista sekunnin katselun jälkeen ruutuun paukahtikin vuosien takainen rakkauteni, Jaskues, joka kommentoi tulevaa kautta ja Williams-tallin heikkouksia. Sinnehän se Keken poika on menossa ajelemaan. Mutta sitä mää en ymmärrä, että miten suomalaiset edes VIIZII innostua siitä että joku suomeataitamaton pilallehemmoteltu miljonäärinkakara NICO RUUSPERI menee ajamaan noilla kotteroilla ympyrää? Ei se ole suomalainen! Se on maailmanlapsi! Se puhhuu vaan monakoa!

Peipe lähti just Ruattiin, kävin vähän sen avuksi roudailemassa soittimia autoon. Mimmien kanssa mennään perässä iltapäivällä, lentämällä! Hitto, että lentäminen on mukavaa! Sehän on ihan parasta puuhaa ikuaikoina. Nikoruusperi-innostuksen lisäks en myöskään ymmärrä sitä seikkaa, että mitä kummaa miksei ihmiselle ole kehitetty konstia lentää ihan issekseen? Ei voi olla niin vaikeeta. Oikeastaan M tämän sanoi ääneen, ja ryhdyin sitä seikkaa kiroamaan itsekin. Että joku semmonen liitävä potkulauta tai joku, millä vois suristella pulujen seassa kattojen tasalla. Oikeesti. Tiedemiehet pois nyt syöpätutkimuksista, ja lentosuristinta kehittelemään. Huomattavasti tärkeempää! Henkilökohtanen finnairi, millä suhauttaa mäkkäristä roskaruokaa rapuloihinsa hakemaan.

Yks asia mistä lentämisen lisäks pidän, ni se on toi maitokahvi. Sitä pitää ryystää välittömästi herätessä ja mieluiten kaks kiulullista heti kärkeen. Viis-kuus desiä, ja se on siinä. Ensimmäinen huikka otetaan varovasti, makustellaan ja nielaistaan silmät ummessa. Sitte ne loput ryystetään hyvää tahtia, niinku ei ois kahvia tai yleensäkään nestettä saanut suuhunsa päiväkausiin. Ai että mä pidän kahvista.

Taidan olla vähän ilosammalla tuulella tänään.

Hupia päivään: Kännihirvet sekä fillarivaras-hirvi
NP: CMX - Pedot, Poets of the Fall (live)

VOI PYLLY ja muita kirouksia

2005-11-08T22:32:00.000+02:00

No niin pitihän se arvata. Ei pitäisi säätää yhtään mitään koskaan itse, sillä kaikki menee aina kuitenkin ihan päin sanonkomitä. Mozillalla tämä näyttää ihan hyvältä mutta exploder syö puolet vasemman laidan linkeistä, tarkemmin sanottuna alkupäät kaikista otsikoista.

Voi prrrrrkle! MÄÄ EN JAKSA ENÄÄ.

Nyt katson Mullan Alla, sitten Carnivalen, sitten menen Ruotsiin ja sitten tulen takaisin kotiin korjaamaan tuota kirottua koodioikkua. Tai vaihtoehtoisesti katson Mullan Alla, sitten Carnivalen, sitten valvon lopun yötä silmät punaisina koodia naputellen.

Kuka olisi arvannut, että blogaaminen on näin rankkaa? En minä. Ai niin muute, lukekaa poissaollessani ystäväni Saaran elikäs Duidron blogia. Se on oivallinen.

Lapsista ja idiooteista

2005-11-08T18:58:00.000+02:00

Surffailin Mean blogitteluun ajankuluksi, ja sieltähän löytyikin taas yksi idioottilinkki. Idiootti ei siis ole se, ken linkkaa, vaan se, ken löytyy linkin toisesta päästä. Tällä kertaa linkin takaa paljastui joku permanentattu tennispiiskainen muotijuntti, jolla on todella tärkeää sanottavaa. Että ihan rumia ollaan keski-ikäsenä. Voi hyvä ihme, ajatelkaa! Tässä pitäisi nyt jotenkin herra suherokuupaa miellyttää vielä viiskymppisenä, kun lapset on saatu maailmalle ja oma koti maksettu viimeistä osamaksua myöten kymmentuntista päivää raatamalla. Voi kerpele ku sylettää. Taidan huomenna ponkasta suoraan pedistä (meikkaamatta) jaloilleni ja lähteä etsimään tuota älyn jättiläistä. En ole keski-ikäinen, mutta menen vaikka äitini puolesta ilmaisemaan mielipiteeni. (Se ei ole äänekäs, mutta se saattaa sattua nenukkiin).

Sitten lapsista. Ajatelkaapa lapsia! Ne ovat välillä äänekkäitä, ärsyttäviä, ajattelemattomia pikku kakkatehtaita, mutta päivän päätteeksi vallan mukavia ja rakastettavia otuksia. Niin. Minä haluaisin lapsia. Olen potenut jo useamman kuukauden (tunnetasolla) vauvakuumetta, mutta viivytellyt asian kanssa (järkisyistä). Tulen / tulemme varmasti viivyttelemään vielä joitakin aikoja.

Oli miten oli. Sitten kun niitä ipanoita maailman tupsahtaa, niin niistä tulee Freddie Highmoren näkösiä. Ai kenen? No tämän pirpanan tässä vasemmalla. Hän on ihana. Hän on näytellyt mm. Charlie and the Chocolate Factoryssa sekä iki-ihanassa Finding Neverlandissa. Muuta leffatriviaa Freddietä koskien löytyy täältä.

Jos ei minun naperot näytä tuolta ja esiinnykin yhtä hurmaavasti, seuraa plastiikkakirurkille visiitti ja käytöskoulu. Miehelle jo harmittelin, että mitä varten sillä ei oo hörökorvat. Ku lapsille tartteis.

No niin taas.

Surffasin lisää blogeja. Raksutin suosikkieni joukkoon tarkkailun alle kauan aikaa sitten viimeksi päivitetyn Eviilin lisäksi myös HyvänPahan Elämän sekä Hinkstoonan. Minun höpinät voi muuten tilata tästä. Ihan vaan muistutuksena, hekoti kikati rofl lollerson.

Ees sun taas

2005-11-08T16:51:00.000+02:00

En mä sitten täältä poissa malttanut pysyä. Ajattelin pistää omat sivut ihan uuteen uskoon lähiviikkoina, ja blogailla täällä kaikessa rauhassa sillä aikaa. Sain vähän muokattua tästä omannäköistäkin, saas nyt sitten nähdä kuka tykkää kuka ei. Mulle aika sama.

Mutta tosiaan joo.. aika paljon eilistä ja toissapäiväistä ja viimeviikkoista tekstiä löytyy siis edelleen tästä tai tästä klikkaamalla, mutta hetki viivähdetään valmispohjassa. Se on niin helppoa.

Netistä pitäisi itseään vieroittaa, ehkä se onnistuu leipasemalla parit jauhelihapihvit. Kellokin taas vaikka mitä, ulkona pimeää ja hyvä päivä hukattu koneen ääressä.

"Olisinpa oikea ihminen / olisinpa elävä
olisinpa todellinen / kivun riimut iholla"
CMX - Tuulilukko

Blarp blarp..

2005-10-17T22:49:00.000+03:00

..eli tylsyydestä aiheutuva ääniefekti

Maanantai. Löhöilyä siivoilua kaupassakäyntiä velkojen selvittelyä, blaah. Parit pikaset itkut esim. Jossun vuoksi kissojen vuoksi rahahuolien vuoksi. Muuten aika turtana, vähän ehkä hiukkasen verran miinuksella fiilikset.

Yritin löytää jotain kivaa blogia, jota alkaisin seuraamaan. Ripaus huumoria, hieman ihmissuhteita ja paljon fiilistä. Ehkä jotain semmosta pientä terävää mielipidettä asiasta sun toisesta. Onko semmosia? Musta jotenkin tuntuu, ettei ole enää olemassa kuin väkisinväännettyä yliasiallista mielipidesoppaa tai avautumista muista blogeista, semmosta pätemistä niin että tekee mieli antaa ylen, tai sitten uskomattoman pitkiä laarilaarilaa-merkintöjä omasta elämästä salanimillä pinnallisilla murheilla varustettuna. Eli vähän niinku tää mun.

En mä edes tiedä mitä mä etsin. Siinäkin mielessä Blogistania on vähän niin kuin elämä.

EDIT: Mutta jos arjesta haluaa irtautua, voi vaikkapa tutustua pikkasen ufohavaintoihin. Kliketi klik!

Sunnuntai, bladi sunnuntai

2005-10-17T00:08:00.000+03:00

Ihana sunnuntai. Ensimmäinen kokonainen päivä viikkoihin ilman yhtään kyyneltä, pahaa ajatusta siitä mitä olen tai epätoivoa elämän suhteen. En edes stressannut hyvävointisena sitä, onko saikkuni nyt jotenkin aiheeton, kun tsykiatri nimenomaan kielsi sen asian miettimisen. "Tässä ei ole kyse mistään flunssasta, joka paranee pois, vaan mielenterveydestä, jossa yksi terveempi päivä ei saata olla merkki mistään paremmasta." No, ei se ehkä ihan noin negatiivisesti mennyt, mutta jotain tonne päin. Että aikaa itselle, stressi pois eikä huonoa omaatuntoa asioista jotka "pitäis tehdä".

Heräiltiin suht aikaisin, imurointia siivoilua suihkuttelua vajaan tunnin verran, kunnes ovikello kilahti ensimmäistä kertaa, plingg. Herra O saapui mestoille ja musiikinvääntäminen alkoi taas nanosekunnissa. Pling pling, seuraavaksi M. Tunti kahvinjuontia, kitaranrämpyttelyä, parvekkeen lintu- ja oravaraflan ylläpitoa ja taas. Pling pling, kaksi krapulaista cheeriota. Lisää kahvia, kikattelua ja kenkiä jalkaan. Plinggg. Anoppiväki pyyhälsi mestoille. Poistuimme samalla ovenavauksella kohti Seurasaarta neliöitä per henki -lukeman laskiessa ennätysalhaisiin määriin ja huikkailtiin ovelta anopin kanssa että perjantaina nähhään. Ollaan menossa sinne syömään ja saunomaan. Mukavaa! (Sitäpaitsi anoppila sijaitsee lähellä BB-taloa, mitenköhän ois pieni iltakävely...)

Seurasaari on aina vaan ihanampi. Se on etäisyys-laatu -suhteeltaan ihan täyttä parhautta, jos luontomeininkejä mitataan. Siis että on lähellä, ja suht aidontuntuista metsänpoikatahdonolla -maastoa. No, okei, kesyt oravat ja käteenlaskeutuvat pulut ovat aika far from it (katsokaa noi kuvat!!), mutta enivei. Stressiä vähentävää, hymyälisäävää toimintaa siellä samoilu kuitenkin on. Peipen kanssa vietettyjen hetkien lisäksi ei ihan just tuu mieleen onnellisempia tuokioita viime kuukausillta.

Takas kotiin, vähän kanaa ja riisiä naamariin ja totaalinen jumiutuminen sohvanpohjalle. Idolsia, Big Brotheria ym. kivaa paskaa muistuttamaan, että kyllä ne omat asiat on kuitenkin aika hyvin täällä kotona piilossa ja yksityisen elämän syövereissä.

Sitäpaitti. Cheeriot on ihania. Olenkohan muistanut jo mainita sen? Mulla on viimeinkin Oikeasti Tyttöystäviä, eikä rasittavia selkäänpuukottavia naiiveja jonkun-miespuolisen-kaverin-tyttöystäviä, joiden toiminnasta aina päivän päätteeksi tulee paha mieli. Näiden mimmien kanssa on helppoa, terapeuttista ja itsetuntoa kohottavaa vaan olla, jutella ja nauraa. Vai ei musiikki yhdistä ihmisiä? Kukaan meistä neljästä ei ollut toisistaan kuullutkaan ennen erään bändin kiertuetta (joo, aika wanha linkki, sori toisto!). Kuinkas sitten kävikään.

Hullujen Päivät

2005-10-15T23:08:00.000+03:00

Käväsin sitten pariin otteeseen Hulluilla Päivillä. Ostelin asioita, joita on tässä puhuttu ostettavaks mutta ei olla saatu aikaseks. Jätin siis ukkelit rauhassa tekemään musiikkiaan ja painelin itse reppu selässä taisteloimaan perheenäitien ja alemaanikkojen sekaan.

Ostokset kategorioittain tässä. Koska ihan varmasti kaikkia kiinnostaa.
Harrastuksiin:
- Akryylivärejä, kovakantinen luonnoslehtiö (rakastan tyhjiä kovakantisia blankosivuisia lehtiöitä, mikään, MIKÄÄN ei ole inspiroivampaa), vesivärilehtiö.
Kotiin:
- Suihkuverho, pyyhe, saippuakuppero. Punaisia!
- Muutamia kosmetiikkatuotteita (suihkusaippuaa, Venus-teriä, huulirasvaa, shampoota ym.)
- 2 isoa valkoista kukkaruukkua, joihin muutin suureksi venähtäneen peikonlehden (vai mikähän rehu tuo on) ja tommosen pitkälehtisen palmun (joku päivä otan selvää, mitä lajeja nää kukkaset on) (jos lukijoista joku harrastaa huonekasveja, voi ilmoittautua tunnistajaksi niin postaan tänne kuvia niistä).
Herkkuja:
- Neekerinpusuja 25kpl boksin, Fazerin pikkupatukoita, salmiakkia.
Järkevyyksiä:
- Punainen Bjöffe Borgin reppu (halpa!), lääkkeitä (no ei niitä Stokkalta saanut, mutta samalla kertaa).

Olisin vielä halunnut kylpytakkeja, Elvis-pelikortit, kissapussilakanat, parit kokoelmasta puuttuvat cd:t, sähkövatkaimen, erinäisiä taidetarvikkeita enemmänkin, popkorni-koneen! :O, mitähän vielä? Jätinpä nämä turhuudet ostamatta ja keräsin vaan noita parin kolmen euron asioita (tosi tärkeitä) koriin.

Shoppailu on ihan kivaa, jos kyse ei ole vaatteista tai muista asioista, joiden takia joutuu hikoilemaan ja varsinkaan katsomaan itseään peilistä ostopäätöksen tehdäkseen.

Ollapa tuhannen taalan lahjakortti jonnekin Kodin Ykköseen, huoh.

Syrjäytynyt

2005-10-15T13:13:00.000+03:00

Okei. Oon haukkunut Tallinnaa paskaks paikaks ja reissuja sinne epäonnistuneiks. En oo pitkään aikaan vastannut kaikkiin dokauskutsuihin vaan jäänyt mieluummin kotiin.

Mutta kyllä silti vähän kirpasee, kun on eilisyönä viestitellyt frendin kanssa, ja sitten katsoo aamulla sen kuvablogista, että se on muiden hyvien ystävieni kanssa matkalla Tallinnaan. Muuta tietoahan asiasta ei ole ollut eikä tullut. Keneltäkään niistä.

Sillä lailla. Kävis vaikka nukkumaan niin aika kuluis eikä ois häiriöksi ihmisille, joista ei nyt ole seuraksi. Vittu että masennus on rasittava sairaus, sen takia oikeasti menettää IHAN KAIKEN vaikka yritys on nimenomaan tehdä asioita paremmaks, että mielikin ois parempi. Voi saatanan vittu ja anteeks kaikki kirosanat.

Fil Kolins ja oravia

2005-10-15T13:01:00.000+03:00

Voi pirun paskapalvelu. Kirjotin hyvän merkinnän ja se hävis tallentamatta. GRAAH!

Okei, sama pitkä postaus kolmella lauseella:
Phil Collins oli oiva. Oravia parvekkeella. Lepäilyä tää päivä.

Saatana.

Chris Cornell, Mick Jagger ja sairasloma

2005-10-14T11:09:00.000+03:00

Tästä se taas lähtee. Saikulla, enkä tiiä kuinka pitkään. Sen näkee tänään kunhan ehtii pyörähtää tohtori Tsykeröllä ja sit vielä erikseen tavallisella lekurilla. Jostain syystähän esim. mun tsykiatri ei saa määrätä mulle saikkua, vaikka on öbaut ainoa ihminen maailmassa joka tietää mun tilanteen. Systeemi toimii..

Eilen napsahti luukusta niin iso paha yllätys että hajoilin pariks tunniks ihan kappaleiks. En nyt käy raha-asioita tässä sen kummemmin setvimään, mutta jotain mistä ei selvitä ihan parissa kuukaudessa tai edes ympärivuorokautista työvuoroa tekemällä (jos siihen kykenis). Samaan aikaan Sasuki-kissa pitää viedä leikattavaks, jotta se saatais uuteen kotiinsa ja siihenhän uppoaa kans joku satanen. Onneks kuvittelin vielä kuukaus sitten, että ton kissan menoerissä ois joku toinenkin mukana, mut ei..
("Eihän tälläinen teiniangstinen lapsellinen paska voi ottaa vastuuta noin
isoista asioista." )

Näistä ylläreistähän seuraa sitten se, että tekemäni maksusopimukset erinäisille tahoille menee päin persettä, ja avot kun joskus kuukauden päästä oon taas niin liemessä ettei missään ole mitään järkeä. Vois kyllä kokeilla, jos velkojat hyväksyis syyks sen, että oon "masennusta teeskentelevä, feikki-itsareita tekevä lapsellinen idiootti". Jos sitten ei tarvis maksaa?

No, ei tässä mitään. Raha on vaan rahaa. Eihän se merkitse mulle sen kummempaa ku että sillä saa ehkä joskus kivoja levyjä ja mukavia asioita kotiin. Uusia värejä ja siveltimiä sillon tällön. Matkan Thaimaaseen eläinsuojelutyöhön... opiskelemaan alaa.. :( Ottaa niin päähän, että on aikanaan hölmönä mokannut asiansa, lähtenyt kotoa liian aikaisin, ottanut opintolainaa, muuttanut väärien ihmisten kanssa niin monta kertaa yhteen, suhtautunut liian positiivisesti siihen, että työtätekevänä ihmisenä ois muka varaa ostaa esim. digikamera. Juoda kaliaa. Virheitä virheiden perään, eikä vieläkään ole ottanut opikseen. No, dokaaminen on loppunut ja muukin hölmöily, mutta ei se enää mua pelasta.

En jaksais näitä palkkapäiviä ollenkaan. Palkkahan ei ole ilonen asia, vaan vertauskuvallisesti tapahtuma, jossa seison keskellä leijonaaitausta ja joku loiskauttaa mun päälle verta ja suolenpätkiä. Lihakönttejä. Sen verran, että pedot luulevat saavansa mahansa täyteen, nuoleskelevat onnellisina huuliaan ja loppujen lopuksi jäävät kaikki nälkäiseksi ja kyräilemään mua seuraavan lihamöykyn toivossa.
Jos pystyisin, sälyttäisin mun raha-asiat mielelläni jollekin muulle ja maksaisin vaikka palkkaa asioiden hoitamisesta. Että tässä on tulot, tässä on menot, tee parhaasi. Itse katoais maan pinnalta ja virastojen arkistoista ikuisiks ajoiks jonnekin. Krokotiili-Steven kanssa sademetsiin pyydystämään jotain metrisiä pyytoneita.

Viis rahasta. Se on aika pientä, kun fiilis on jatkuvasti se, että on rasite rakkaalle ihmiselle. Sen pitäis yhtäaikaa ikäänku tehdä kahta työtä, jotka molemmat on rauhaa ja luovuutta vaativia hommia. On aika vaikea tulla kotiin vollottamaan ja huonoilemaan, kun tietää pilaavansa koko kämpän ilmapiirin. Joo joo, parisuhde vaatii molemmilta uhrauksia ja diibadaaba, masennus ymmärrystä, mutta kai mä nyt mieluummin olisin inspiroiva ilonen kodin hengetär ku myttynä nurkassa vollottava säälittävä möykky. Nyt, kun pitäis vielä saikkua hakea, ahdistaa ajatus että pyörin täällä himassa sit 24/7. Oon harkinnut mutsin luo lähtemistä (se ei tiedä mun tilanteesta juurikaan mitään, eli tää vaihtoehto vaatis lots of selvittelyä ja rasittavaa keskustelua ja huol huol mutsille stressiä) ja muitakin katoamisvaihtoehtoja. Mut vaikka ovesta ulos käveleminen reppu selässä tuntuu ideana niin siistiltä, en mä käytännössä jaksa ees sinne ovelle asti reippain mielin. Eilen tuli kyllä taas mieleen marssia Auroran ovelle ja pyytää aikaa rauhottua jossain osastolla. Mutta tiedän jo, että sieltä tarjotaan eioota. Kun on niin paljon niitä, jotka tarvitsevat enemmän apua.

Pelottaa tää alamäki. Tätä on jatkunut taas pari kuukautta ilman isompia toivonpilkkeitä mihinkään muuhun suuntaan. En halua, että vuodentakainen kuvio toistuu. Pelkään sitä enemmän ku mitään muuta. Pelkään ihmisten puheita ja juoruja, pelkään syyttelyä teeskentelystä, pelkään pilaavani viimeisetkin ihmissuhteeni. Mulla on ikävä kissoja ja ikävä lapsuuteen, mulla on ikävä itseäni. En enää muista, millainen olen oikeasti. Päällimmäisenä on vaan fiilis, että tätähän tää on ollut aina.

Päätin, että saikun aikana teen oikeasti duunia tän olon parantamiseksi. Käyn ulkona, harkitsen sitä hypnoosia. Maalaan, piirrän, kirjoitan. Pitäis vaan rakentaa tänne ahtauteen joku piirrustuspöytä, missä olis aina välineet valmiina eikä pitkin lattioita jaloissa. Tekeminen mahdollisimman helpoks. Valokuvaan, siitä tulee aina hyvä mieli. Jatkan opiskelumeininkien kartottamista. Suuria asioita, joita voi tehdä pienellä vaivalla. Joita ei työpäivän päätteeksi ikinä jaksa, mutta ehkä tylsyyden täyttäminä saikkupäivinä.

Tänään illalla tehdään pitkästä aikaa peipen kanssa jotain kodin ulkopuolella. Kaksistaan. Jotain, minkä takia on pakko laittautua ja lähteä ulos. Phil Collinsin keikka. Eihän siitä voi ku piristyä.

Ai niin. Otsikko tuli viimeöisestä unesta, joka sai aamusta hymyilemään. Mutta en mä taida sitä enää jaksaakaan tähän naputella.

YT-neuvottelut

2005-10-13T17:01:00.000+03:00

Toisinsanoen YhteisTyöllä päädyttiin pomon kanssa lopputulokseen, että haen lisää saikkua, ja tällä kertaa huolella ja pitkäksi aikaa. Kert en kykene töihin. Sillä tavalla.

Pirun Blogspot aiheuttaa kiusauksen tulla kokoajan kirjottelemaan. Toista se on oman blogin kanssa, joutuu koodia värkkäämään niin tulee päiviteltyä harvemmin. No, kotoahan voin sitten saikulla palailla taas sen pariin.

Päätettiin ihanien, kypsien, tasapainoisten Cheerio-ystävieni kanssa viikonloppuna ulkoilla luonnossa. Nuuksiota ja Seurasaarta. Parasta terapiaa useimpiin ihmislajeihin tai yleensäkin koko maailman meininkiin kyllästyneelle.

Eläintenhoitajaksi

2005-10-13T13:34:00.000+03:00

Aargh. Oon surffannut itteni puolikuoliaaksi etsiessäni tietoa eläintenhoitaja-koulutuksesta ja/tai muusta vastaavasta. Ekat tsemit näyttäis olevan vasta huhtikuussa, jolloin alkaa jonkinmoinen koulutus EHKÄ Lahden tienovilla. Avoimen yliopiston bilsan- ja ympäristöasioiden kursseilta ja luennoilta olen jo tältä syksyltä auttamattomasti myöhässä, eikä mulla ole edes tarpeeksi kokemusta hakeakseni Maa- ja metsätalousministeriön sihteeriksi. Joojoo, aika kaukaa haettua mutta todellakin enemmän sinnepäin kuin nykyinen jobi.

Mutta hojoo! 28 vuotta ja mä tiedän vihdoinkin, mitä musta tulee isona. Pois typerät mediahössötykset ja muut turhat mölinät.

Mun hautakivessä tulee olemaan kultaisella kaiverruksella teksti "eläinten ylin ystävä ja suojelija".
Kyllä.

Tuoksumuistoja

2005-10-13T11:27:00.000+03:00

Olen löytänyt ainakin yhden konstin paeta ahistusta. Se on kilo pähkinöitä ja Seurasaari. Pyyhälsin eilen töistä maailmanlopun fiiliksillä, tietämättä minne mennä. Kauas ihmisistä. En halunnut kotiin, etten häiritsisi peipen työntekoa. Se keskittyy ja ahkeroi niin huolella, että on ikävää siellä rymistellä huonoilla fiiliksillä. Siispä hyppäsin bussiin ja tassuttelin pähkinäsäkin kanssa oravia morjestamaan. Hieno päätös. Pari tuntia metsiköissä yksin touhukkaiden pörröhäntien kans teki aikasta hyvää. Jaksoin illalla jopa peipen kanssa hihitellä Conanille ja muutenkin olla taas varsin normaali ihminen. Kuvia oravakavereista täällä.

Aamulla heräsin pari tuntia myöhässä (taas) duuniin. Ei kertakaikkiaan tule mentyä nukkumaan ajoissa, unirytmi jotenkin päin helevettiä. Suhersin tukan kuntoon ja sain tukkalakan hajusta jotain valtavia fläsbäkkejä. En ollut käyttänyt tuota merkkiä (tuoksua) pariin kuukauteen, mutta välittömästi ensi suhauksesta olin jälleen Lintulahden asunnossa. Kylmä talvi-ilma, huurteinen parvekelasi, tupakan haju jonkun krapulaisen polttamana. Paljaat jalat parketilla, tasainen savupötkö vastapäisestä tehtaanpiipusta. Jessica, Mikko, William, Teppo. Olen myös parina päivänä kuunnellut tuota Poetsien akustista vetoa Tuomas&Enbuske-shöyssä, ja eikös sekin biisi leimautunut alitajunnassa Lintulahti-biisiksi.

Ihan älytöntä, miten voimakkaita menneitä tunnelmia voi irrota tuoksuista ja biiseistä. Ja miten samaan aikaan koko puolivuotinen niissä maisemissa tuntuu aivan unelta. Mukavalta semmoiselta.

Vihaan ikävää. Mulla on kokoajan ikävä menneitä asioita. 28 vuotta tätä samaa, eikä vieläkään ole oppinut mistään ei-maallisesta "omaisuudestaan" luopumaan.

Ylämäki alamäki alamäki alamäki alamäki alamäki

2005-10-12T13:42:00.000+03:00

Mä en vaan vittu jaksa. En jaksa. En jaksa ihmisiä enkä niiden kanssa juttelua enkä väittelyä enkä moikkailua enkä hymyilyä enkä ylimielistä kommentointia siitä miten oon kärttynen jos mulle auotaan päätä mulle tärkeistä asioista, en jaksa olla skarppi, en jaksa ajatella positiivisia, en jaksa ryhmätöitä yhteishenkeä tukemista pätemistä neuvomista kysymistä vastaamista. En jaksa puhelinta irkkiä sähköpostia julkisia kulkuneuvoja enkä jaksa keskittyä ees tän kirjottamiseen.

Haluan peiton alle makaamaan, hiljaa ja yksin tai peipen kanssa, telkkari päällä, Animal Planet, HAJOAN TÄNNE TAAS. Neljä tuntia jaksoin ja kuuppa alkoi rakoilla, pari pientä sanaa ja se oli siinä. En syytä muita ku itseäni, ihan vitun sama, haistakaa paska kaikki.

Mä en halua tulla tänne enää koskaan, enkä vähään aikaan minnekään muuallekaan.

Nerokkuuden leimaus

2005-10-12T12:38:00.000+03:00

Nyt on taas yks neropatti antanut vähän mediaan lausuntoa. Ja kaveri on oikein professori! Ei hyvää päivää. Tietää duunissa taas hauskoja hetkiä, kun asiakkaat ei tahdo näiden irtokommenttien vuoksi maksaa pikku velli-Petterin chattilaskuja. Eihän kyse ole kuitenkaan puheluista eikä viesteistä! Vähän sama kun antaisi velli-Petterille sata juuroa rahaa ja käskis kauppareissulle itsekseen. Sitten se tulis sieltä naama ruskeena takaisin, olis ostanut kilon taloussuklaata suurimpaan hätäänsä äidin ostoslistasta huolimatta. "No mutta velli-Petteri, kaurapuuroahan sun piti ostaa eikä karkkia! Minäpäs marssin nyt sinne KKK-markettiin ja pyydän rahat takaisin! Ei tämä tälläinen kuulu päivittäisiin elintarvikkeisiin ollenkaan!" Juu kyllä. Kehottakaa nyt nopeesti lapsianne pitämään hauskaa chateissa sun muissa, koska tilannehan on se että palvelut ovat nyt asiakkaille ilmaisia! Sen tietää rohvessoorikin!

No niin. Se siitä aiheesta.

Tänään ahdistus on ollut lievempää. Ei itkukohtauksia, ei tahtoa loikata lasin läpi Norjaan. Ainoastaan pientä ongelmaa keskittymisessä, ja ressiä raha-asioista sun muista vähän liikaa. Mutta jollakin niistä on selvittävä. Ja sitten sinne Thaimaaseen. Kyllä, taivutan sanan noin. Thaimaahan ei vieläkään kuulosta kielikorvaani hyvältä, vaikka ymmärrän miksi se olisi oikein. Onpas näillä fonttikoilla hauska leikkiä. Koo'illa. Kokoilla?

NP: Poetsien akustik teevee-veto helmikuussa.
Fiilis: +-0

Turvanurkka

2005-10-11T18:53:00.000+03:00

Sänky, seinää vasten patja, jalkopäässä telkkari, sälekaihtimet, huonekasveja, hämärää ja hiljaista. Tämä on minun turvanurkkani.

Lähdin kolmannen ahdistus"kohtauksen" jälkeen töistä puolessa välissä päivää itkettyäni pariin otteeseen syystä tuntemattomasta salaa sermien takana. Tulin kotiin, moikkasin poikia, söin ja piilouduin peiton alle. Olen pötkötellyt täällä nyt muutaman tunnin, henki kulkee ja aika on jälleen pysähtynyt.

Big Brother -jässikät viihdyttää, vaikkei ne tee yhtään mitään. Makaavat, istuvat ja siivoavat. Puhuvat turhuuksia. Diibadaaba.

Surffasin googlen avulla saitteja, joista on linkki omille sivuilleni. Linkityksiä ei ole montaa. Silti kävijöitä päivässä on pari-kolmesataa, mikä on ihan käsittämätön määrä. Mistä ne tulevat? Mikä niitä blogiini houkuttaa? Toivon, että Poets-osasto. Olisi kivampaa, jos ihmiset olisivat enemmän innoissaan bändikuvista kuin jonkun masentuneen tolvanan höpötyksistä.

Blogilistalla käy käsittämätön kuhina myös: olen hottislistalla vaikka kuinka korkealla. Pelottavaa. Nyt saan varmaan halveksuntaa sekä sisä- että ulkopiiriläisiltä. Eiväthän ne tajua katsoa, että tilaajia on alle kymmenen. Toisin kuin esim. joillakin tekijöillä, jotka pitävät neljää omaa ja paria yhteisblogia siinä sivussa.

Olen alkanut vihaamaan Blogistania-käsitettä. Vihaan linkkailua, vaikka teen sitä itsekin vähissä määrin. Vihaan listaamisia. Vihaan blogeja, joissa listataan eri määrityksin blogeja (ja aina niitä samoja). Vihaan tarvetta olla parempi kuin toiset, kun tarkoitus olisi vain kirjoittaa fiiliksiään. Pitäisi lopettaa kaiken muun seuraaminen, ei koskaan olisi pitänyt huomata, ettei olekaan planeetalla ainoa, joka kirjoittaa julkisesti ajatuksiaan nettiin. Että ei olekaan ainoa niin hölmö, että antaa itsestään näin paljon ulos.

En myöskään siedä ihmisiä. En jaksa keskusteluja, enkä kuulumisia, enkä yhteishenkeä. Olen tämän tosin sanonut jo aiemminkin. En siedä kritiikkiä rakkaitani kohtaan, enkä huomautuksia itsestäni. Haluan erakoitua peipen kanssa jonnekin. Paeta vuorille.

Kun on onneton, eikä jaksa tehdä mitään, tuntuu hyvältä vain kirjoittaa. Tai valokuvata. Mutta ulkona on pimeä, en minä sinne lähde kompuroimaan. Pesin sentään parvekkeen, voi luoja miten hyödyttömiä velvollisuuksia sitä keksii, kun yrittää irroittautua kaikesta muusta. "Että olisi mukavampi sitten sukkasillaan viedä linnuille ruokaa".

Palelee, pitäisi jaksaa nousta sulkemaan parvekkeen ovi. Ehkä rakas tulee kohta tänne pussaamaan, käsken sen sitten tekemään tuonkin. Pelaavat telkkarissa footbagia. Halusin osata sitä joskus, mutta ei tämmöinen norsu mitään ketterää opi koskaan.

Kuinka ristiriidassa itsensä kanssa voikaan elää? Vihaan ylimääräisiä kilojani, löysiä osia kropastani, ja samaan aikaan mietin ettei moisella ole mitään merkitystä. Sitten taas ärsyttää. Ja sitten mietin taas, kuinka oikeasti hienoilla ihmisillä ei koskaan käy mielessä ulkonäölliset seikat. Omat eikä toisten.

Haluan pelastaa eläimiä. En halua pelastaa ihmisiä, enkä hoitaa lapsia. Haluan hoivata, mutta vain eläimiä ja ihmisiä joita rakastan. Lähden Pätsin kanssa sinne Thaimaaseen vaikka se olisi viimeinen tekoni. Ja vaikka te kaikki maailman ihmiset kuorossa huutaisitte, ettei se ole mikään huviloma, eivätkä tiikerit ole mitään kissanpentuja, ja ettei minusta oikeasti ole siellä kenellekään hyötyä. Haistakaa kuulkaa paska. Mä menen sinne, ja olen hyödyksi, ja hoivaan apinoita tiikereitä karhuja ja strutseja, vaikka henki lähtis, ja tiedän tekeväni hyvää.

Suututtaa, itkettää ja kusettaa. Kyllästyttää, ahdistaa ja harmittaa. Olen pettynyt tähän kaikkeen. Olen pettynyt itseeni.

Heti helpottaa

2005-10-11T12:46:00.000+03:00

Vähän ku pääsee avautumaan ni johan helpottaa. Väsäsin sivupalkit kuntoon, tekstiä nakkasin tuohon tuon verran ja suurin ahdistus ja hengensalpaus katosi välittömästi. Sitä se pieni avautuminen teettää.

Vakkarilukijani ovat näemmä jo löytäneet tänne, kert muutama tilaus on napsahtanut välittömästi Blogilistalle. Hulluja olette, en mä vaan ymmärrä. No, myönnettäköön. Eka tilaus oli kyllä ihan oma.

Huoh, nyt kun selviäis vielä muutamasta tunnista työtä, sitten pääsis kotiin peiton alle miettimään jotain radikaalia ratkasua tähän ahdinkoon.

Mielialahurrikaani

2005-10-11T11:51:00.000+03:00

Kuvittele, miltä tuntuu, kun hyvä ystäväsi on just kuollut. Kuvittele sitten se pelkkä tunne ilman syytä. Semmonen suru ja ikävä ja tuska eikä mitään syytä mistä se voisi johtua. Kun itkettää kesken arkisten puuhien, tekee mieli levittää kädet, pudottaa kaikki mitä sillä hetkellä sattuu kantamaan, ja todeta ääneen että mä en vaan enää jaksa. Tai kysyä elämältä, miksi näin kävi.

Kuvittele sitten se fiilis, kun olet just mokannut jotain elämää suurempaa. Mahdollisuuden tai tapahtuman, jotain mikä merkitsee sulle Paljon. Ja minkä olet oman tyhmän käytöksesi tai ajattelemattomuutsei takia mokannut peruuttamattomasti. Menettänyt mahdollisuuden tehdä jotain hienoa, turvata loppuelämäsi, rakkaan ihmisen tai upean saavutuksen. Mieti sitä fiilistä, älä suotta kehittele sille mitään syytä.

Kuvittele pelko tulevaisuudesta. Kuvittele sinne samaa vanhaa rutiinia päivästä toiseen, liian vähän rahaa, liian vähän tarmoa toteuttaa unelmiasi. Kuvittele, ettei mikään ympärillesi haalima omaisuus tai rakkaus kestä, ettet jaksa purkaa laatikoita kaappeihin muuttaessasi. Koska eihän mikään ole pysyvää. Ei tämäkään suhde kestä, ei tuokaan mies minua jaksa.

No niin. Sitten kun onnistut kuvittelemaan edes osan näistä fiiliksistä ja kertomaan sen tunteen voimakkuuden vielä kymmenellä, ja tuntemaan ne kaikki yhtä aikaa, oot aika lähellä mun oloa. Jokapäiväsiä, tauottomia, ikiaikasia. Muistais edes, koska olo on ollut hyvä. Voisi yrittää miettiä, mikä silloin muka oli paremmin ja todeta ettei luultavasti mikään. Voisi ymmärtää tätä tilannetta ja yrittää hallita sitä. Mutta ei. EI NIIN EI. Ei mitään muistikuvaa siitä, mitä on normaali, edes puolet ajasta huoleton elämä. En perkele jaksa enää tätä samaa paskaa, ei tästä tuu mitään eikä oo koskaan tullutkaan.

Maailman isoin vitutus, ahistus, suru ja bad hair day. Haluaisin paiskata tavarat pöydältäni lasin läpi ja hypätä ite perässä.

Kiitos ymmärryksestä. Hyvää päivän jatkoa.