tiistaina, joulukuuta 13, 2005

Laskutoimituksia

Plussaa +
  • Kivat humalat Patzyn kanssa lauantaina. Annin pikkujoulukekkerit. Nosturissa A Bullet for my Valentine, ei muistikuvaa keikasta. Loose. Ilona.
  • Akupunktio, M henkisenä tukena.
  • Peli-ilta Cheerioiden seurassa.
  • Lanterna-päivä eli sisustuspuotien kiertelyä med M&J.
  • Mukavia juttutuokioita.
Miinusta -
  • Joku hyperventilaatio / paniikkikohtaus Loose-reissun päätteeksi. Patzy oli jo soittelemassa lanssia, itsellehän toiminta on viikoittaista eli tuttua.
  • Nukahtamisvaikeudet, unirytmi ihan päin helvettiä.
  • Jatkuva väsymys.
  • Rahaprobleemat sairaslomasta johtuen.
  • Jouluressi. Hyvä minä haluaa kiertää suvun ja lahjoa kaikki, paha minä haluaa hypätä koko juhlan yli ja tempasta pään täyteen muutamaksi päiväksi hyvässä seurassa.
Suht nollilla ollaan. Asioita, joista olla kiitollinen, ihmisiä, joista välittää. Ja jotka välittävät. Toisaalta oman pään sisällä käärmeitä, jotka luikertelevat välillä esiin ja pilaavat mukavankin päivän. Migreeni. Jatkuva haukottelu. Samaa vanhaa.

Löysin aika oivallisen vaihtoehdon opiskelua / eläinhoitajan "uraa" silmälläpitäen. Nyt tartteis enää saada se duuni. Ittestään irti.

Akupunktuuuuurin tulokset vähän jännittää - oon ollut huomaavinani vaikutuksia jo, mietin pitkään kirjoittaisinko koko prosessista tänne. En mie taho. En tiijä miksi. Jos joku on kovin kiinnostunut hoidosta itse, niin saa toki kysyä ja kerron mitä siellä tapahtuu.

Mutta ne juttelut ja se hoito, ne oli hienon henkilökohtaisia asioita. Jeah - mulla on vielä sellaisiakin.

10 Comments:

Anonymous kiitollinen sanoo...

Heip, vähän outoa kysyä ihan tuntemattomalta, toivottavasti et pidä tunkeilevana, mutta jos tuntuu että tarvitsee terapiaa, tai siis haluaa puhua jollekin, mihin pitää mennä? Mun kaikki kaverit ja ympäristö on täysin neitsyitä tälläsessä. Terveyskeskukseenko? Yhtä asiaa oon aina jännittäny: mitä jos se terapeutti on joku täysin vanhanaikanen tiukkapipo joka ei tajua mitään ja tuomitsee mut heti? Saako niistä valita ite vai osoittaako joku (kuka??) sulle jonkun? Ja sit en kuitenkaan ees hyväksy mitään mitä se sanoo musta, mullahan ei oo ongelmia, mä vaan oon tällänen...

13/12/05 14:52  
Blogger Tiia sanoo...

Heippa! Harmi, kun et jättänyt meiliosoitettasi, olisin voinut vastata privaatisti. Toisaalta, nämä jutut on vissiin kaikki jo blogissa mainittu.

Itselläni tuo terapiaan pääseminen on ollut pitkä ja monimutkainen tie. Kävin ensin kyselemässä apua terveyskeskuksesta, jossa kohdalle sattunut vanha lääkärinainen kysyi heti töksähtäen että "lääkkeitäkö sää haluat". Pelästyin ajatusta lääkityksestä tuolloin tietämättömyyttäni, ja poistuin paikalta kiitos ein jälkeen.

Vajaan vuoden kuluttua olin jo vakituisessa duunissa ja mainitsin masennuksestani työterveyslääkärille (Mehiläinen, siellä ovat aina olleet todella avuliaita asian kanssa). Juttelimme pariin otteeseen, jonka jälkeen kävin pari kertaa Mehiläisen psykiatrilla. En kuitenkaan osannut tuolloin puhua tai millään tavalla tarkasti kertoa masennuksestani, joten psykiatri totesi, etten tarvitse hoitoa. Vaihtoehtona olisi ollut yksityisen psykiatrin etsintä, johon ei ollut varaa.

Vasta sairaalareissuni jälkeen minut otettiin tosissaan, ja pääsin kaupungin auttajille maksutta joksikin aikaa. Kokeilin myös taideterapiaa saman "laitoksen" kautta, mutta se ei ollut sittenkään minun juttuni.

Nyt, vuoden lääkityksen ja satunnaisen psykiatrilla käynnin jälkeen etsiskelemme nykyisen juttukaverini kanssa minulle yksityistä psykiatria, jonka maksuihin saan EHKÄ Kelalta tukea. Tuen saamiseksi minun täytyy kuitenkin saada lääkäriltä nk. B-lausunto, jota ei varmaan ihan äkkiseltään kirjoiteta (en ole varma, miten kauan hoidossa pitää käydä tai miten vakavaksi masennus pitää ensin luokitella).

Tämän yksityisen psykiatrin kanssa aloitan sitten tiiviin psykoterapian (2 kertaa viikossa), josta joudun osan maksamaan itse, mutta joka toivottavasti on tarpeeksi tehokasta, että tämä ongelma saadaan viimein alta pois ja elämää pääsee jatkamaan normaalisti.

Kuvio tuntuu monimutkaiselta, ja sitä se onkin. Avun saaminen on masentuneelle hankalaa, mutta kun kaiken on käynyt läpi ja vakituiset käynnit alkaneet, olo helpottuu jo pelkästään siksi, ettei ole asian kanssa yksin. Ja että on joku, joka jaksaa aina kuunnella ongelmiasi eikä syyllistä sinua mistään. Tai ettei sinun tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä, että tuhlaat jonkun aikaa "ruikuttamalla" ongelmistasi.

Suosittelisin, että yrität löytää sellaisen lääkärin, joka joko tuntee sinut ennestään tai ottaa muuten tosissaan (jos terv.keskuksessa suhtaudutaan nihkeästi, voi nk. omalääkäriä kuulemma pyynnöstä vaihtaa ja käydä jonkun toisen puheilla). Lääkärille kannattaa kertoa aivan kaikki murheet ja huolet, sekä niistä mahdollisesti aiheutuneet ongelmat kuten unettomuus tai mitkä tahansa pahat ajatukset. Mitään ei kannata vähätellä, sillä hoidon saamiseksi joutuu todellakin todistamaan, että asiat eivät ole hyvin.

Jos raha ei ole ongelma, ei tämä kuvio tietenkään ole sinulle myös ongelma :) otat vaan setelinipun ja etsit yksityisistä itsellesi mieluisimman tyypin, ja siinä se. Mutta ihan normaalikansalaisille hommat menee nyt valitettavasti näin.

Jos jollakin on korjattavaa tai lisättävää edelliseen eli lisävinkkejä tai muuta, olkaa hyvät ja kommentoikaa. Tässä nyt kaikki, mitä mulle tulee äkkiseltään aiheesta mieleen.

Kivaa, jos voin olla avuksi. Itsekin jouduin aika paljon ponnistelemaan tajutakseni, mitä minun pitäisi avun saamiseksi tehdä.

Ainiin, kantsii myös tsekata esim. www.tukinet.net

13/12/05 15:05  
Blogger Unisieppari sanoo...

Yksi hyvä keino on soittaa mielenterveystoimistoon ja varata sieltä aika ja ei, se ei tee sinusta hullua, vaan terve se on joka apua hakee. Psykiatreista ja psykologeista ei aina välttämättä heti löydä sitä itselleen sopivaa, joten jos vähänkin tuntuu siltä, että kemiat eivät toimi, niin kannattaa vaihtaa toiseen sieltä samasta paikasta. Mielenterveystoimiston apu on ilmaista. Rohkeutta!

13/12/05 15:05  
Blogger Tiia sanoo...

Oho, semmoinenkin on, totta tosiaan :) Ai niin, ja ainakin Helsingissä toimii Aurora eli mielenterveysasioiden poliklinikka. Jos olo tuntuu todella epätoivoiselta ja siltä, ettei jaksa edes yrittää enää apua mistään hakea, voi sinnekin mennä apua pyytämään.

Kokemuksesta viisastuneena voin kertoa, että vastaanotolla on nollatoleranssi viinan suhteen - mene selvinpäin. Käsittääkseni vastaanotto on auki ympäri vuorokauden.

13/12/05 15:09  
Blogger Unisieppari sanoo...

Minulle he olivat heti tarjoamassa lääkettä vaivaan, mutta ajattelin aloittaa puhumalla. Se ei toiminut ja otin lääkkeet vasta kun ei ollut muutakaan keinoa. Ensi vuoden puolella aloitan psykoterapiaa myöskin, vaikka sitten vähistä rahoistani. Menee koko elämä muuten pilalle eikä siinä kärsi ainoastaan itse, vaan myös muut ihmiset ympärillä. :-(

13/12/05 15:14  
Blogger Tiia sanoo...

Joo.. sama homma. Aloitin lääkityksen, kun joku viimein malttoi kertoa minulle, mitä lääke tekee ja että se todellakin on tarpeellistä YHDESSÄ puheterapian kanssa. Ettei kyse ollut hoidon korvikkeesta, vaan eräänlainen lisä siihen.

Eipä kyllä ole vuoden kuuri oikeastaan muuhun auttanut kuin päivittäisten arkiaskareiden jaksamiseen, mutta noin muuten kyllä samat paniikkihäiriöt mitkälie vaivaavat kuin vuosi sittenkin.

13/12/05 15:17  
Blogger Unisieppari sanoo...

Minusta tuli tasainen zombi, jonka arkipäivä oli siedettävää, mutta ei missään nimessä sellaista, mitä olisin sen halunnut olevan. Ja lääkehän vain periaatteessa siirtää ongelmaa tulevaisuuteen, mutta ei sitä voi ilmankaan olla. Pahimmassa tapauksessa.

13/12/05 15:21  
Anonymous tuitu sanoo...

Kaikkiin mielenterveystoimistoihin vaan ei pääsekään ilman lähetettä...
Itse pääsin neuvolan kautta aikanaan Mtt:n hoiviin!
Ja sen jälkeen kun lopetin siellä käymisen mulla olisi ollut mahedollisuus mennä 3kk vielä samalla lähetteellä eli soittamalla sinne, mutta en koskaan mennyt vaikka ehkä tarvetta olisi ollutkin?!
Eli jos on lapsia niin kannattaa myös ottaa neuvolassa puheeksi!
Ja jos ei ole lapsia niin monessa paikassa on myös neuvoloissa ns. aamuvastaanottoja, mutta sekin on todella paikkakuntakohtaista!

13/12/05 17:00  
Anonymous kiitollinen sanoo...

Te ootte ihania, kiitos että otitte noin vakavasti ja kerroitte noin paljon! En usko olevani masentunut - tai mistä sen tietää? - mutta tuntuu että mä en ota enää itestäni selvää ja sekoilen omien ajatusteni kanssa, yhtenä päivänä näin ja toisena ihan toisin. YTHS oli heti kans ojentamassa lääkkeitä, en halunnut kun lääkäri ei edes tuntenut mua. Kun on koko ikänsä elänyt sellasessa 'maineessa' että on vahva ja pärjää ja optimistinen ja että kaikki voi mulle avautua, on kauheen vaikea ruveta yhtäkkiä puhumaan jollekin. Nyt olen töissä ja työterveyslääkäri ottaa vakavasti - ehkä mä voin kokeilla jos siltä uskaltaisin kysyä... Kiitos teille ja toivottavasti teidän mahd ongelmat ratkeaa pian!

14/12/05 09:43  
Blogger Unisieppari sanoo...

Kerro toki, miten jatkossa menee?

15/12/05 10:58  

Lähetä kommentti

Linkkejä tänne?

Luo linkki

<< Home