perjantaina, joulukuuta 16, 2005

Blogi siirtyy

Wicked se taas otti ja muutti. Ei jaksanut enää Bloggerin pop-uppeja, vaikka muuten oli kiva palvelu. So long, suckers!

Ai haluaako joku vielä seurata perässä? No, tulkaapas sitten.

keskiviikkona, joulukuuta 14, 2005

Cute Overload


Oliko huono aamu? Harmittivatko yöllä mielessä pyörineet asiat? Jos vastaus näihin on kyllä, tee kuten minä.

Katso näitä.

tiistaina, joulukuuta 13, 2005

Vuoden 2005 yhteenveto

Vuodenvaihde lähenee.. ajattelin kirjoittaa jotain kivoja, isoja asioita muistiin listaksi, mutta enhän mä kerralla kuitenkaan kaikkea muista. Siispä aloitetaan nyt, ja päivitetään aina kun jotain uutta tulee mieleen. Näillä kuitenkin lähdetään! Jos muita blogaajia innostaa, niin nakatkaa vaikka ideaa eteenpäin. Taas yksi asia, jota voi kutsua meemiksi. Tosin, tätä on helppo muokata itselleen sopivaksi ja täten hajottaa alkuperäisen rakenne.

2005 - mitä jäi käteen?

Rakastumisia: Yksi, kesäkuussa ja vaivihkaa.
Kohtaamisia A: Monta, monta hyvää tyyppiä, joista suurin osa jää varmaan hyviksi ystäviksi pitkäksi aikaa (toivottavasti loppuun asti).
Kohtaamisia B: Chris Cornell (haastis & hali), Renny Harlin (kännikättely).
Poimintoja keikoista: R.E.M, lähes 30 kertaa Poets of the Fall, Audioslave, Nine Inch Nails, hmm mitähän muita?
Menetyksiä: Yksi parisuhde, neljä kissaa, mielenterveys.
Sairaslomapäiviä: Liikaa potenssiin kymmenen.
Muuttoja: 3kpl, neljäs lähellä.
Ulkomaanmatkoja: 2kpl (Ruotsi, Tanska)
Opittua: Pullan, piirakan ja muiden herkkujen leipominen, satunnaiset uudet ruokalajit.
Koettuja uusia hoitomuotoja: 2kpl (akupunktio, taideterapia)

Isoimmiksi on ehkä pakko nostaa oma peipe ja kissojen menetys. Onnea ja surua, siis. Kissoja on niin ikävä, toisaalta vaihtoehtoja ei ollut. Pakko sopeutua.

Laskutoimituksia

Plussaa +
  • Kivat humalat Patzyn kanssa lauantaina. Annin pikkujoulukekkerit. Nosturissa A Bullet for my Valentine, ei muistikuvaa keikasta. Loose. Ilona.
  • Akupunktio, M henkisenä tukena.
  • Peli-ilta Cheerioiden seurassa.
  • Lanterna-päivä eli sisustuspuotien kiertelyä med M&J.
  • Mukavia juttutuokioita.
Miinusta -
  • Joku hyperventilaatio / paniikkikohtaus Loose-reissun päätteeksi. Patzy oli jo soittelemassa lanssia, itsellehän toiminta on viikoittaista eli tuttua.
  • Nukahtamisvaikeudet, unirytmi ihan päin helvettiä.
  • Jatkuva väsymys.
  • Rahaprobleemat sairaslomasta johtuen.
  • Jouluressi. Hyvä minä haluaa kiertää suvun ja lahjoa kaikki, paha minä haluaa hypätä koko juhlan yli ja tempasta pään täyteen muutamaksi päiväksi hyvässä seurassa.
Suht nollilla ollaan. Asioita, joista olla kiitollinen, ihmisiä, joista välittää. Ja jotka välittävät. Toisaalta oman pään sisällä käärmeitä, jotka luikertelevat välillä esiin ja pilaavat mukavankin päivän. Migreeni. Jatkuva haukottelu. Samaa vanhaa.

Löysin aika oivallisen vaihtoehdon opiskelua / eläinhoitajan "uraa" silmälläpitäen. Nyt tartteis enää saada se duuni. Ittestään irti.

Akupunktuuuuurin tulokset vähän jännittää - oon ollut huomaavinani vaikutuksia jo, mietin pitkään kirjoittaisinko koko prosessista tänne. En mie taho. En tiijä miksi. Jos joku on kovin kiinnostunut hoidosta itse, niin saa toki kysyä ja kerron mitä siellä tapahtuu.

Mutta ne juttelut ja se hoito, ne oli hienon henkilökohtaisia asioita. Jeah - mulla on vielä sellaisiakin.

lauantaina, joulukuuta 10, 2005

Levoton ja epäsuosittu

Mistä se sanonta tulee, että korvia kuumottaa? Tai siis, missä tilanteessa sitä käytetään? Yritin äsken miettiä (koska halusin otsikoida merkinnän "itsetuntoa kuumottaa") mutta en muistanut enää koko sanonnan tarkoitusta. Oliko se silloin, kun kuulee toisesta / itsestä puhuttavan pahaa, vai silloin, kun kuulee jotain mitä ei pitäisi kuulla, vai sama homma kuin se, että korvassa vinkuu ja joku puhuu jossain kaukana itsestä pahaa?

No, samapa tuo. Olo on nyt kuitenkin semmoinen, ettei kukaan jaksa mua enää. Että ystävät väistelevät kysymyksiäni koskien tapaamisia, että koska nähtäis taas, jaksaisitteko tulla kylään jos teen tuoretta pullaa, mentäiskö kahville jonnekin. Tekee mieli vetäytyä tekstiviestipiiristä (hei, olen tainnut muutenkin siitä jo pudota, omasta tahdostani tai huomaamatta muuten vaan) ja kadota irkistä. Ne viimeiset tavat, joilla pidän yhteyttä ihmisiin. Tahdon ryömiä kolooni nuolemaan haavojani, kurkkimaan pienestä piilostani satunnaista auringonvaloa.

Mulla on jopa kokoajan pieni häilyvä fiilis siitä, että musta puhutaan pahaa selän takana. Sitä mielikuvaa en kestä, joten se on jätettävä yksinkertaisesti huomiotta.

Huomenna sentään ehkä vähän ulos. Sisustuskauppoihin samoamaan, jos M:llä on aikaa. Jos ei, en tiedä mitä teen. Ratkean ehkä ryyppäämään. Ryypätessä on kavereita ja velatkin on saatavia. Ja bussikuskit antaa matkustaa ilmaiseksi. Mieluummin haluaisin tehdä kuitenkin selväpäisiä asioita. Sisustusrundi, number one. Leffaan? Se olis toinen. Syömään jonnekin? Syöminen käy aina. Kavereita tahtoisin nähdä, mutta on kipeitä tai krapulassa tai menossa jonkun bileisiin, joten olkoon.

Katsottiin eilen United States of Leland. Mulle kolmas kerta, ja itkin taas niin perkeleesti. Tiedän täsmälleen, mistä se poika siinä puhuu - because of the sadness.
It covers my eyes. It's all I can see. Say there's some kids playing baseball. All I see is the one kid they won't let play because he tells corny jokes. And no-one thinks they're funny. Or I see a boy and a girl in love and kissing, you know. I just see that they're gonna be one of those sad old couples one day who just cheats on each other and can't even look at each other in the eye. And I feel it. I feel all of their sadness. I feel it probably even worse than that sad old couple or that corny kid will ever feel it.
Toinenkin leffamaininta: Tulis jo Narnia. En malta odottaa. EN EN EN. Mulle heti kaikki tänne nyt ja sassiin. Katsottiin taas äsken traileria ja päästin ihan hillittömiä innostusäännähdyksiä niiden puhuvien eläinten takia. Ihania. Ne on ihania. Narnia. Tulis jo.

torstaina, joulukuuta 08, 2005

KIREÄÄ

On aikaansaamaton inspiraatio. Tomeruus vailla lähtöpistettä. Tahto tehdä, luoda, aikaansaada, tietämättä mihin pyrkii tai pikemminkin, miten saisi itseään potkittua perseelle. Olen yrittänyt, ei onnistu - koettakaa vaikka ite. Arrrgh! Hajoaa pää. Siitä seuraa ahdistusta, ahdistuksesta paniikkia, paniikista hengitysvaikeuksia ja hengitysvaikeuksista kiukkua. Ja jossain välissä vielä isoa surua ja vielä isompaa epätoivoa. Mahtava zoppa.

ARRGHH, vielä uudelleen; AAAARGGHH!!!!!!!

Haluaisin tehdä satukirjan, rokkijutun, dokumentin, rokumentin, kirjan, valokuvanäyttelyn, joulukortteja, joululahjoja, muotokuva-näyttelyn esim. rokkiukoista, haluaisin että löydettäis jo uus koti mitä vois remontoida, sisustaa ja järjestää, haluaisin opiskella eläintenhoitajaksi, opetella leipomaan sacher-kakun sekä katsoa neljä tuntia tauotta American Beautyn loppukohtausta, jossa Kevin Spacey kertoo asioita:

I guess I could be pretty pissed off about what happened to me... but it's hard to stay mad, when there's so much beauty in the world. Sometimes I feel like I'm seeing it all at once, and it's too much, my heart fills up like a balloon that's about to burst... And then I remember to relax, and stop trying to hold on to it, and then it flows through me like rain and I can't feel anything but gratitude for every single moment of my stupid little life... You have no idea what I'm talking about, I'm sure. But don't worry... you will someday.

M käskee karsia loppukohtauksen, höh, yks tärkeimmistä kuitenkin tolla listalla (silmien pyörittelyä sarkastisesti, joskaan ei hymyillen, koska olen KIREÄ). Tsykiatri käskee etsiä uuden tsykiatrin - haussa on
kognitiivista, ratkaisukeskeistä, psykodynaamista, näyttävää, edustuskuntoista, virtaviivaista, karismaattista psykoterapiaa. Jotain noista enivei. En tiedä vielä mitä, joutuu ehkä vähän kyselemään. Ask around.

Peipe kertoi, että olivat mun selän takana kehuneet noita tuherruksia pöydälläni. Ylistäneet! Oon niin otettu, että meenpä vaikka loppuillaksi mykkyrälle. Mut hymyä ei maailmalle tipu, koska oon KIREÄ.

Äitikin kertoi joskus, miten se oli pienenä pessyt mua pesusienellä. Oli vaihtanut sille karheammalle puolelle kesken pesun, ni pikku-Tiia oli kiljassu että "ei niin KIREELLÄ!". Sopi teemaan, sano.

keskiviikkona, joulukuuta 07, 2005

A niin kuin Angsti, Auktoriteetti

Angsti. Vihaan ihmisiä, joilla pitää olla valmis asenne kaikkiin asioihin. JYRKKÄ asenne, semmonen että heti välittömästi ollaan jotain mieltä jostain. Esimerkkinä satunnainen sitaatti, joka osui tänään jossain kohdalle:
"Mullei kyl lopulta oo mitään halua paisua lehmän kokoiseksi ja tunkea emättimestäni nelikiloista huutavaa lihamöykkyä joka kahlitsee mut seuraavan 20 vuoden ajaksi ja kasvaa kusipääksi."
Eikö voi vaan todeta, että mieluusti en hommaisi lapsia tässä elämäntilanteessa? Onko pakko aina olla niin perkeleen ärhäkkä ja diiva, heittää jotain tekonokkelaa ja mukahuvittavaa? Eiku, hei, mullahan on itsellänikin tähän asiaan, näihin ihmisiin mielipide: Räjähtäkää kaikki kappaleiks! Tai kuten bere sanois, "kuolisivat pois häiritsemästä tän maailman harmonian virtauksia."

Auktoriteetti. Mulla on joku todellinen ongelma auktoriteettien ja ylemmiksi jollain tavalla asettuvien ihmisten kanssa. Otan jopa satunnaisia, hyvää tarkoittavia neuvoja vastaan joskus hampaat kirskuen ja korvat puoliksi suljettuina. Toki paljon riippuu siitä, kuka niitä neuvoja antaa (joitakin ihmisiä kunnioittaa niin kovasti, että niiltä saadut neuvot ovat vaan mahtava juttu), mutta yleisfiilis kaikkea pätemistä, neuvomista ja paimentamista kohtaan on niin negatiivinen ettei mitään rajaa.

En halua edes ryhtyä kommentoimaan esimiehiä tai kurinpitoa missään muodossa. Aarrrrgh ahistaa. Taidan olla vähän semmosen neljävuotiaan MINÄ ITTE -lapsen tasolla näissä asioissa. Vastapainoksi todettakoon, että en itsekään pidä pomottamisesta, kyse ei siis ole siitä että haluaisin itse olla siinä auktoriteetin tilalla.

Miif määf, haircuttia. Näin painajaisia ja heräsin tukka pystyssä vasta yhdentoista maissa. Piti olla toiminnan päivä, mutta istuskelen taas flegmaattisena sohvalla silmät tyhjinä näyttöä tuijottaen, stressaten asioista joita
pitäisi tehdä.

Noh, eilen sain aikaiseksi Todella Tärkeitä asioita: tein irc-galleriaan kuville omat kansiot. Avot, nyt löytyy niin rokkikuvat, oravakuvat kuin omatkin pärstät omista kategorioistaan. Voi helvetti, kun tajuais jo kasvaa aikuiseksi.

Ihanaa aamua: CMX - Mustat Siivet Yli Taivaan, 51koodia - Peilityyni.
Kuvassa: Minä, Tatu ja Hippo Tavastialla maanantai-iloittelussa, setä Akin keikan jälkeisissä.

tiistaina, joulukuuta 06, 2005

Ylös alas ympäri

tai chi rock movementIhan superkiva ilta eilen. Ihan järjettömän kivaa. Päivä meni kotosalla hengaillessa ja korttia M:lle väsätessä, illaksi pyyhällettiin ravintolaan X. Synttärisankari ja muutama muu olivat jo mestoilla, lahjomis- ja halikuviot läpi ja isolla joukolla pöytään istumaan. Viiniä, olutta, alkuruokia, piffiä, suklaakakkua, mansikka-tiramisua, kreem bryleetä! Näiden välissä M:n kanssa käkättelyä ("täti toi sulle hammasraudat, kato, puusilmät!") ja yleistä ilonpitoa.

Yhdentoista maissa kiiruhdin Tavastialle, jossa CMX jo soitteli ekoja biisejä. Ehdin onneksi kuulemaan Saatanan ja loput keikasta, vaikka keskittymiskyky oli vähän hakusessa ja taisin vaihtaa paikkaa neljästi ennen vikan biisin raikamista. Tykäriä ja parempaa puoliskoa näin pitkästä aikaa, kivaa, ja keikan loputtua hullun
kaksikon kanssa otettiin hetkestä ilo irti. Tatun kanssa Looseen yksille.. vaan kotimatkallahan se varsinainen seikkailu alkoi..

Bussikuski, jonka olen aiemminkin tavannut ("I like your style! You don't have to pay! Jos tarkastaja tulee sinä ole minu tyttöystävä!"), mutta jota koskevaa merkintää en nyt löytänyt todisteeksi kirveelläkään, iski taas eilen. Kampin keskus oli suljettu, joten hortoilin kaduilla etsien viimeistä kotiinvievää bussia. Enpä löytänyt sitä. Löysin I like your style -miehen. Sekunneissa tajusin seisovani sen edessä pimeässä bussissa, kun se esittelee kuskinpaikaltaan mulle jotain kansioitaan ja kuvia lapsistaan ja tietoa siitä, miten pitkään se on asunut suomessa ja miten se mukamas manageroi jotain futiksenpelaajaa. Yritin inttää, että I need to go home ja painella bussin pysäytysnappia kovaäänisesti BEEP BEEP! huutaen, mutta mies vaan höyrysi iloisena.

Kun pääsin hetkellisestä kidnappaajastani eroon, oli viimeinen bussi tietysti jo lähtenyt. Fine, kelailin, mähän en taksia silti kotiin asti maksa. Painelin takaisin höyrypään luokse ja kyselin, että meneekö sen reitti sitten varmasti meidän kautta. Ei kuulemma mennyt, mutta kaveri nappasi minut etupenkkiin ja kuskasi oikealle pysäkille (matkaa ehkä huimat 50m). Valehteli toiselle kuskille, että mää oon sen siippa, ja käski viedä kotiin. Hurist hurist niinpä sitä sitten tultiin taas ilmaseks yöbussissa. Kotimatka kesti järkyttävän pitkään (bussi kiersi koko Espoon perukat) ja ehdin siinä sitten vähän melankoloitua. Suriofiilistä on riittänyt tähän päivään asti, joskin olen käkätellyt kyllä taas M:n hölmöilyille ja satunnaisille irk-urpoiluille.

Nyt pitäisi jaksaa vähän siivota ja vähän maalata, vaikka oikeasti tahtoisi painua peiton alle odottamaan huomista. Arkea. Tunnetta, että tänään voisi saada elämästään jotain parempaa.

Huoh. As if.

Kuuluu: Itkettävän kaunista poikien tuotantoa.
Näkyy: Kuvassa n. A3:n kokoinen onnittelukortti M:lle. Se pittää rokista ja tai chi:stä, siitä kuva ja läpät. Klikety klikillä isommaksi.

maanantaina, joulukuuta 05, 2005

Virastojen hammasrattaissa

Iloinen herätys arkeen. Kelalta lisäselvityspyyntö. Haluavat sairaslomatodistuksia ajalta, jolloin kävin viikon verran töissä yrittämässä. En siis ollut saikulla, rautalangalla sanottuna. Sähköpostia duuniin, soittoa Kelaan. Tilanteen selvittäminen kolmelle eri ihmiselle puhelimessa ja kahdelle meilitse.

Tilanne on nyt se, että palkkaa napsahti tilille 200e kahden viikon ajalta. Loput - tai ainakin jotain lisää - pitäisi tulla Kelalta sairasloma-lappusien perusteella. Tiedustelin, miten moinen hommeli sitten toimii, ja kannattaako tässä edes odotella sen kummempia tuloja ennen joulua. "No, me syötetään tuo saamasi palkka järjestelmään, joka sitten vertaa bliiblää vuoden 2003 verotukseen bliiblää työnantajan tietoihin bliiblää...". Informaation voinee tulkita näin: "Odottele pari viikkoa, niin kyllä täältä 16,57 euroa napsahtaa *hymy*".

Joo, meillä on Suomessa hyvät systeemit eikä kukaan näe nälkää ja mitä tässä kitisen, kun ilmaista rahaa tulee saikulla ollessakin.

Mutta jos ihan totta puhutaan, niin mun puolesta noi kaikki laitokset vois lakkauttaa, pistää osan rahoista leipäjonoon (jos on nälkä, hakis leipää) ja suurimman osan vaikkapa nälkämaihin niille oikeasti nälkäänäkeville lapsille. Sillä tavalla kaikilla ois parempi olla. Ruokaa Etiopiaan, mutta samalla kivasti myös turhat toiveet ja odotukset pois meiltä virastojen varassa kitkuttelevilta ihmisiltä.

Suit sait, Tiia eduskuntaan. Ensin taidan kuitenkin väsäillä käsin joulukortteja, siinä kaikki mitä kummilapset ja suku tulevat tänä vuonna multa saamaan.

Ällistyksen myllerrykset

derren on ihQIhan käsittämätöntä!! Sattuiko kukaan katsomaan tähän aikaan yöstä TV2:n tarjontaa; ohjelma nimeltä Hallitsen mieltäsi - Derren Brown? Ihan hullun hieno meininki. Tässä telkku.comin kuvausteksti ohjelmasta:

Osa 1/12. Englantilainen mentalisti, ajatusten taikuri Derren Brown perustaa hämmästyttävät voimansa psykologiaan, suggestioon, harhautukseen, taikuuteen ja show-taitoihin. Avausjaksossa Derren mm. lukee ajatuksia, tuottaa ja poistaa hammaskipua ja manipuloi mainosmiehiä.

Ihan järjetön miekkonen. Onneksi peipe bongas ohjelman jo ekasta osasta, nyt voi seurata ne kaikki! Tykkään tommoisista tyypeistä älyttömästi. Jotenkin tässäkin jaksossa nähdyt temput ovat samaan aikaan sekä uskomattomia että itsestäänselviä.

Ajatustenluvun mä vielä opettelen. Tästä tulee tuskallista aikaa ystäville. Mwahaaa tell me William, what's on your mind?

Derreniä taas ensi sunnuntaina töllössä. Ei malta odottaa. Sukat pyörii jaloissa ja tukka päässä.

PS: Huuda sun nimeä!

sunnuntaina, joulukuuta 04, 2005

Naisvihaa

  1. "Bändi, joka myi esikoisellaan LÄHES platinaa!" - Indican telkkarimainos. Joo, mäkin olen tehnyt lähes kymmenen satukirjaa. Missä Finlandia-pytty ja manit?
  2. "Miraa pissatti taas", laulaa PMMP, jonka sanoituksia ystäväni ylistivät eilen irkissä. No comments. Yhtäkkiä se uus Nailon Biit onkin noussut kaikkien mielissä ei hullummaksi, ellei jopa ihanaksi. En edes kommentoi.
  3. TikTak goes hevi. Everybody likes.

Miksi minä vihaan naismuusikoita ja niiden faneja niin paljon. Jos vastauksenne on "olet kateellinen", jättäkää sanomatta. Tämä ei ole sitä. En ole kateellinen Michelle Pfeifferille, Wynona Ryderille enkä Maria Guzeninalle (mitensennimikirjoitetaan), ja niistä jopa pidän kovasti.

Trendejä ja frendejä

Kallioon avattiin uusi baari, liekö sekin joku sedula vai minkä takia moinen mekkala. Ravintola Kuudes Linja, uuh aah oooh! Periaatteesta en taida mennä sinne ikinä, tai ainakaan ennen kuin pahin kohu on laantunut. Sama juttu oli tosin esim. Loosen kanssa (nykyään pidän siitä kyllä hieman), liekö sitten vaan joku angsti kaikkeen, mistä muut ovat innoissaan ja paikkoja kohtaan, joissa "on pakko näyttäytyä". Gnää!

Idolsien diskolaulanta on ihan hirveetä sontaa. "Tiia tuntuu tykkäävän tänään kaikesta", sanoi JP sarkastisesti. Niin. Mutta ei kai minun ole pakko, saateri. Vihaan kimaltelevia, ylipositiivisia ihmisiä. Örrr. Meist on ihana laulaa tässä ohjelmassa, kert tän avulla meistä voi tulla tähtiä ja muutkin ajattelee et me ollaan ihania, eikä
mangusti! pelkästään me ite. Meist juontajista taas on ihan parasta olla tässä ohjelmassa juontajii, koska meillon miljoona katsojaa ja saadaan heittää nokkelaa tsoukkii.

Voi pyhä Sylvi ja sen jouluvirret.

Jouduin tänään suoraan sängystä parissa minuutissa bussipysäkille pakkas-auringonpaisteeseen. Käytiin katsomassa taas yhtä asuntoa - kämppä kiva, sijainti kiva, mutta vaatis pientä remppaa. Meillä on remppa-ahistus. Ei myö tahota. Pitkäksi venähtäneellä kotimatkalla kiukutti ihan hemmetisti, mutta en
halunnut pilata taas peipen päivää joten kätkin sen parhaani mukaan. Semmonen puolen tunnin superkiukku, ahistus ja epätoivo. Selvisin siitä puolen litran kahvisatsilla ja hetkellisellä blogisurffailulla. Pojat tuli, ruokailua ja musiikintekoa. Peipen kanssa kaksin Frendejä neljä jaksoa, vitoskauden alussa elellään typerän Emilyn aikaa. Jättäs sen Rossin rauhaan. Ross kuuluu Rachelille NIIKU.

Huoh. En tiedä, mitä tekisin, jos mulla ei olis näitä muutamia ystäviä, joita nyt on. Oma peipe on kaikista paras turvasatama, sehän on selvä. Tänään halasin M:ää, ehkä halipulasta tai ehkä siksi, että se on pitkästä aikaa ihminen, jonka seurassa ei tarvitse miettiä miten olla tai pelätä arvostelua asioista, joita tekee tai jättää tekemättä. Ja tietää, että se haluaa hyvää eikä puhu selän takana paskaa. Miksi sellaiset ihmiset on niin harvassa?

SL-urpoja on ikävä. Eikö ole kauheaa, että parhaat ystävät ovat myös työkavereita? Tässä tilanteessa ainakin. Enkä tohdi selittää tilannetta sen tarkemmin.

Telkkarissa mainostettiin just, että Lasol on hyvä lahjaidea! Ihan parasta! Luovunkin suunnitelmistani ostaa pehmoleluja ja suklaata kaikille, ostankin sen sijaan Lasolia. Eikös sitä saa eri tuoksuisinakin? Jesh.


Kuva: Luonnostelin mangusti-hahmoa. Siitä piti tulla iloinen, mutta tuli vähän tommonen.
Blogiuutinen: Hautasimme Jotain Sinnepäin -yhteisblogin, tästä lähin näyttäydyn mainioiden Ihanien Naisten seurassa. Tule sinäkin, piip.

lauantaina, joulukuuta 03, 2005

Aku Punk

M sitten meni ja varas ajan akupunktioon. Otti meille peräkkäiset hoidot, ni voi sitten vaikka tulla kädest pitämään jos pelottaa. Neuloja. Kyllä vähän kammottaa yök. Varmasti tulee joku puolustautumisreaktio ja läimäsen sen ukkelin sinne tajuttomaks vihaspäissään, että älä sä siinä pistele.

Enivei, tarkotus olis yrittää hoitaa masennuksia ja paniikkiperkeleitä tolla pois. Kerron sitten tuloksista.

Oon tänään maalaillut koko päivän. Pojatkin piipahti syömässä ja hengailemassa (=pelaamassa Call of Duty kakkosta) vaikkei musiikinteosta tullutkaan mittään. Jotenkin koneet täällä nyt hajalla, en tiedä, mies ihan ressissä pyörinyt tuolla nurkkauksessaan kolmatta päivää. Kai se nyt on jo voiton puolella.

Loistoo, että tänään on ollut ihan neutraali fiilis. Vähän semmonen perushaikea niinku nykyään aina, mutta toisaalta ihan positiivinen ja jopa hitusen toiveikas kert oon saanut maalattuakin vähän. The Kansio edistyy.

Saiskohan tuon miehen tuolta houkuteltua tunniks pois, että vois katsoa Frendien neloskauden loppuun..

Näin muuten viime yönä unta Tehis-Matista. Tehis-Matti on hieno hahmo, dokailtiin jotain siinä unessa ja oltiin taas niin kaveria niin kaveria. Mikähän ihmeen fiksaatio mulla on siihen?? En tajua. Ei oo ees nähty tai kuultu tai mitään varmaan vuoteen. Pfft.

Luovuuspimputtelua: Live - Run Away, Coldplay - Trouble, Muse - Sing for Absolution, R.E.M. - I'll Take the Rain, Radiohead - No Surprises ym ym.

perjantaina, joulukuuta 02, 2005

Nimenhuuto

Mulle kans, kert Herkkukin.

Seuraa nimenhuuto, jokainen voi valita joko oman nimensä tai valenimen, ja jättää yhteystietoja jos siltä tuntuu. Sillä konstilla saan hetkeksi olon, etten kirjoittele vallan tuntemattomille :) Here goes:

Käsi ylös kommenttilaatikossa, jos luit tämän!

Superkyllästymis Maximus

Täytyy varmaan poistaa kommentointimahdollisuus blogista, ja palata aikaan ennen blogilistoja ja yhteisöllisyyttä. Ennen sitä uskalsi kirjoittaa tänne mitä mielessä liikkui, eikä tiennyt kuka juttuja luki tai mitä niistä ajatteli. Nykyään, saatana, joutuu miettimään joka sanansa ja lauseensa kahteen kertaan, ettei vaan olis jonkun nirppanokan silmissä huonompi ihminen. Teeskentelijä. Säälipisteiden kerääjä. Väärässä. Pitäisi olla paksunahkainen pahis, kylmäsydäminen jurokki, tekoripsinen bimbo, piittaamaton pelle. Henkinen haarniska kokoa XL, silmillä laput ja korvissa tulpat. Sitten osaisi olla välittämättä kaikesta.

Kyllästyttää ainainen itseensä ottaminen. Älä ota ittees. No en kai ottais, jos osaisin olla ottamatta.

Eilen otettiin valokuvia eli pääsin meikkaamaan poikia! Se on mukava puuhaa se, ainakin jos meikattavat pojat on eri kivoja. Illalla raahustin Paska Timon levynjulkkareihin Pertun voiton nähtyäni. Aijakin siellä, ja Saara. Ja muutamia mukavia miekkosia. Oli parhautta nähdä ja jutella, vetäydyttiin vielä pahimmasta metelistä sivummalle ja joristiin. Aijan kanssa on mukavaa, välillä osataan olla kuin ennen vanhaan. Missasin yöbussit ja menin vaemon luo pötkölleen muutamaksi tunniksi. Sain samalla hoitoa kissakaipuuseen, sekä hellyyttä Siru-koiraselta.

Tänään elämä seisoo paikallaan, olen saanut aikaiseksi porkkanalaatikon lämmityksen ja musiikin kuuntelemisen. Toisaalta, aikaa on vielä. Ehkä illalla voi ottaa siveltimen kauniiseen käteen ja piirtää jotain The Kansiota varten. Tai sitten ei.

Haluaisin olla yksin, ja jonkun seurassa. Typerä olo. Ikävä.. jotain.

Päiväkahviseuraa: Ville Linonen & Valumo - Lumiaurojen Laulu, R.E.M - Near Wild Heaven, Radiohead - Talk Show Host, Playground - Different Light.

torstaina, joulukuuta 01, 2005

Vastaus Anonymoukselle..

..edellisen postauksen kommenttiin perustuen.

Hyvä anonymous (hauskaa, että hiukankin kriittiset kommentit tulevat aina nimettöminä - pätee muihinkin blogeihin): Nää asiat on kyllä käyty melko tarkasti läpi ammattiauttajan kanssa eli että onko vika duunissa vai minussa. Duunissa se ei ole, koska mulla ei ole siellä erityisiä paineita eikä ikäviä työkavereita, vaan varsin positiivinen meininki. Silti jostain syystä siellä ihmisten ilmoilla (silti tai juuri siksi) tulee niitä fiiliksiä, jotka käsittääkseni ovat aika lähellä jotain paniikkikohtauksen saamista. Pääsee itku, henki ei kulje. Siinä tilassa on vaikea olla, kun ympärillä iloinen työyhteisö touhuaa velvollisuuksiaan. En sano, että kohtauksia tulisi pelkästään siellä - niitä tulee myös nukkuessa, kotona asioita miettiessä, julkisella liikennevälineellä paikasta toiseen siirryttäessä sekä psykiatrini juttusilla.

Se, että mulla on hauskaa tai että käyn kavereiden kanssa leffassa tai että kirjoitan tänne typerään julkiseen päiväkirjaani iloisia juttuja, ei tarkoita sitä että mulla ois jotenkin supermukavaa tai helppoa, tai että hakisin saikkua vaan sen takia että laiskottaa. Se, että hymyilen ulkomaailmalle ja yritän elää normaalin sosiaalisesti, ei poista sitä faktaa, että joku on nyt vialla pään sisällä. Että joudun etsimään vielä tiiviimpää hoitoa ja pistämään itsekkäästi itseni muiden asioiden edelle hetkeksi aikaa. Mun saikku ei käsittääkseeni ole keltään pois? Ihmettelen välillä sitä asennetta ihmisissä, että "jaha, kiva varmaan maata himassa kun me muut tehdään töitä".

Olen myöskin viime aikoina karsinut aika kovalla kädellä sitä ruikutusta täältä, mitä ennen oli tapana harrastaa. Kirjoittaminen helpottaa, mutta tänne itkeminen saa minut tuntemaan itseni jopa säälittävämmäksi kuin normaalisti.

Psykiatrin mukaan mulla on surematonta surua - en osaa oikein kieltää tätä asiaa, vaikken vielä varsinaisesti tiedä mistä surusta on kysymys. Jos pitäisi veikata, sanoisin, että monesta rakkaan ihmisen tai asian menetyksestä ja jatkuvista isoista muutoksista mun elämässä. Mua ottaa kovasti päähän se, että ihmisen pitää olla näin monimutkainen laitos, eikä robotti, joka voisi kuitata viat jollain pienellä koodinpätkällä. Että tavallaan tiedän, mikä on vikana, mutta jostain syystä sen "poistaminen" täytyy tehdä vaikeimman kautta ja puhumalla, puhumalla, lääkitsemällä ja ponnistelemalla. Mua ahdistaa, että olen lyhyen ajan sisällä menettänyt monta hienoa mahdollisuutta ja antanut töihin huonon kuvan itsestäni tämän sairauteni takia. Ja silti mun pitäis yrittää olla ahdistumatta näistä jutuista, että saadaan ne vanhat paskat hoidettua alta pois.

Ja mua VITUTTAA, että sä tulet tänne nimettömänä kirjoittamaan mun sairauteni heittomerkkeihin. Jos jaksaisin välittää ja suuttua tästä todella, voisin vaikka toivottaa sun jollekin läheiselles iloisesti hyvää "rintasyöpää".

Mutta antaapa olla. Jos en terapiassa vielä ole oppinut juuri mitään itsestäni, olen oppinut ainakin sen, ettei tätä tautia kovin moni ymmärrä (varsinkaan, jos sitä ei lähipiirissä tai itsellään ole koskaan ollut) ja ettei minun
tarvitse välittää muiden ymmärtämättömistä mielipiteistä sitä kohtaan. Mulla on herkkä nahka, mutta tällä hetkellä myös aika syvä välinpitämättömyys maailmaa kohtaan. Se tekee kivasti kylmäksi ja antaa voimia unohtaa typeryksien kitinät minusta ja minun tekemisistäni.

Toivon, että olet minulle oikeassa elämässä tuntematon ihminen, sillä mikään ei olisi pahempaa kuin se, että joku minut tunteva ystäväni ajattelisi noin (okei, yhden tälläisen henkilön kyllä tiedän, mutta onneks ei olla juurikaan tekemisissä).

Olikohan mulla muuta? Eipä taida olla. Käyn kuule tähän sohvalle nyt pitkäkseni, syön jotain herkkuja ja katson vaikkapa iltapäivän saippuaoopperoita välillä äänekkäästi röyhtäillen. Vituttaako se sinua?

Toivottavasti. Koita pysyä terveenä, että jaksat tehdä minunkin puolestani töitä! Sillä niin, SINÄHÄN sen mun sairausajan palkkani varmaan maksat, ja kaikki kalliit lääkitykseni ja hoitoni joita huvin vuoksi saikun takia haluan nautiskella!
(Ja te muut, tajutkaa tässä se sarkasmi, olkaa niin saatanan kilttejä.)