Emily Rose

Voi pojat, voi pojat! Emily Rose oli oikeasti hyvä. Viis kriitikoiden mahdollisesta kitinästä (en lue arvosteluja, en voi tietää ylistävätkö ne vai kitisevätkö), mä olen ihan myyty. Pisti vähän miettimään tiettyjä juttuja, vaikken nyt ihan justiinsa ole kirkkoon pinkasemassakaan tunnustamaan uskoani.

Sen verran kuitenkin hätkäytti, että huominen safkis saattaa mennä googlen ja aiheeseen liittyvien hakusanojen parissa. Mahtavaa! Oli myös lysti huomata, miten erilaiset ihmiset aiheeseen reagoivat. Tosikot kauhufilmien ystävät narisivat poislähtiessään, että täähän oli ihan lälly ja diibadaaba, tylsää oikeusdraamaa ja liian vähän saatanoita. Höpö höpö! Mussa on vähän semmoista foxmulderin vikaa, että uskon aika herkästi asioita - tai jos en nyt ihan loppuun asti allekirjoita, niin ainakin henkimaailman jutut saa mielikuvituksen laukkaamaan tuhannesti paremmin kuin vaikkapa puhtaat faktat jostain maailman turhuudesta.

Toi siippa on sitten vähän enemmän semmonen faktojen ystävä, danascully, sillä on aina tarve selittää asioita järjellä ja perustella vaikkapa joku fengshui sillä, että "oikeastihan sekin hömpötys perustuu vaan järkeviin käytännön ratkaisuihin, eikä sinänsä ole mitään suurta viisautta." Mutta hyvä niin, vähän tämmöst kivaa tasapainoa tähän kun toinen kulkee jalat maassa ja toinen pää pilvissä huitoo menemään.

Onneksi leffassa oli myös M, se on kans vähän semmoi foxmulderi. Mahtavaa!! Täst lähtien pyydän sen jokaiseen spiritual yada yada -elokuvaan messiin.

Ja nyt kun sais vaikka etukäteis-joululahjaks vielä Enkelit ja Demonit niin vois tosissaan seota näistä asioista.